Presidentti Sauli Niinistö puhui valtiopäivien avajaisissa eduskunnassa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Presidentti eduskunnalle: Rahaa tai vaurautta ei synny nappia tässä salissa painamalla

Sauli Niinistön mukaan viisas varautuu siihen, että poikkeuksellisuudesta voi tulla toistuva kokemus.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö muistutti valtiopäivien avajaisten puheessaan eduskuntaa vastuusta, joka liittyy hyvinvointiin ja kestävään taloudenpitoon.

– Nyt valitut aluevaltuutetut aloittavat työn uusien hyvinvointialueiden rakentamiseksi. Jos, ja toivottavasti kun, työ onnistuu, kasvaa hyvinvointi. Siellä missä hyvinvointi kasvaa, vahvistuu myös kansalaisten luottamus ja mielenkiinto yhteisiin asioihin. Juuri luottamuksen varaan yhteisö rakentuu. Uudet alueet ja nyt valitut valtuutetut on asetettu paljon vartijoiksi, presidentti totesi.

Niinistön mukaan viime kädessä vastuu on kuitenkin kansanedustajilla.

– Hyvinvointialueet ovat valtion rahoituksen varassa. Siitä päätätte te. Mutta rahaa tai vaurautta ei synny nappia tässä salissa painamalla. Suomi tarvitsee sekä talouden kasvua että julkisen talouden tasapainottamista. Yksi sote-uudistuksen lupauksista oli, että se auttaa jälkimmäisessä. Tätä siltä on myös lupa odottaa.

Suomella hyvä kansainvälinen asema

Sauli Niinistö nosti puheessaan esille sotilaalliset jännitteet Ukrainan rajoilla ja Venäjän vaatimukset.

– Venäjän ne vaatimukset, jotka horjuttavat Euroopan turvallisuusjärjestyksen perusteita, on päättäväisesti torjuttu. Diplomatialla on kuitenkin yhä käyttöä. Ukrainan tilanteen osalta Normandia-keskustelut jatkuvat ja tähtäimenä edelleen on Minskin sopimuksen edistäminen. Myös asevalvonnan ja riskien vähentämisen osalta neuvottelujen jatkamiseen löytynee aineksia, Niinistö sanoi.

–  Diplomatian ydin on löytää mahdollinen ratkaisu mahdottomaan tilanteeseen. Tätä meidän kaikkien on nyt tarmokkaasti haettava ja kaikin voimin edistettävä, presidentti jatkoi.

Niinistö sanoi, että jännitteiden lisääntymisestä huolimatta Suomen kansainvälinen asema on hyvä.

– Tämän ovat monet viimeaikaiset keskusteluni vahvistaneet. Olemme määrätietoisesti rakentaneet kumppanuuksia ja pitäneet yllä toimivia naapuruussuhteita. Näin teemme jatkossakin. Sitä tarkoitan ulkopoliittisen linjamme vakaudella.

Presidentti muistutti suomalaisia luottamuksesta.

– Tässä tilanteessa Suomen ensimmäinen ja tärkein puolustuslinja kulkee maamme rajojen sisällä – ja täällä asuvien ihmisten korvien välissä. On osattava luottaa toinen toisiimme. Siihen, että kukin tekee osansa, kykyjensä ja mahdollisuuksiensa mukaan, Niinistö sanoi.

 Viisas varautuu

Sauli Niinistö muistutti puheessaan varautumisen tärkeydestä.

– Vaikka emme ole poikkeusoloissa, ovat olot kuitenkin monin tavoin poikkeukselliset. Viisas varautuu siihen, että poikkeuksellisuudesta voi tulla toistuva kokemus, presidentti sanoi.

Viime vuosina turvallisuusympäristössä on nähty Niinistön mukaan uusia ilmiöitä, jotka ”antavat aihetta valmiutemme tarkasteluun”.

– Laajamittainen, vihamielisten ulkopuolisten tahojen organisoima maahantulo on tästä yksi esimerkki. Olen jo aiemmin kantanut huolta siitä, että turvallisuustilanne vaatii jatkuvaa ajan tasalla oloa. Puhutaanpa hybridistä tai muusta laaja-alaisesta vaikuttamisesta, haaste Suomelle on selvä, presidentti totesi.

– Ennakointia ja valppautta kysytään myös lainsäädäntötyössä. Tuudittautuminen vanhaan voi tehdä meistä houkuttelevan kohteen monenlaiselle vaikuttamiselle tai toiminnalle.

Niinistö sanoi, että parlamentaarisessa yhteistyössä tehtävä valmiuslain uudistustyö on tarpeellinen aloite.

Poimintoja videosisällöistämme

– Maailma tapahtumineen ei kuitenkaan välttämättä odota, että saamme valmiutemme ja lakimme kaikessa rauhassa kuntoon. Kaikissa asioissa ei ole viisautta kiiruhtaa hitaasti, presidentti totesi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)