Verkkouutiset

Harry Wallin: VR:n johto epäonnistunut täydellisesti tehtävässään

VR ei ole osannut vastata kilpailuun ja näin on menetetty markkinaosuuksia sekä henkilö- että tavaraliikenteessä, moittii SDP:n kansanedustaja Harry Wallin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Harry Wallinin mukaan pitkäjännitteinen johtaminen VR:ssä on puuttunut. Tämä johtuu nykyisen johdon osaamattomuudesta ja kokemattomuudesta rautatieliikenteen johtamisessa.

– VR:n henkilökunta ei voi hyvin jatkuvien, huonosti organisoitujen muutosten takia. Moni on ottanut loikan tuntemattomaan ja vaihtanut alaa, vaikka työllisyysnäkymät ovat heikot. VR:n hallintoon on palkattu jatkuvasti väkeä, mutta henkilöstöstä ei ole haluttu pitää huolta, hän sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Olen työskennellyt VR:n veturinkuljettajana koko työurani, joten ongelmat ovat syntyneet nykyisen johdon aikana, Wallin jatkaa.

Hänen mukaansa VR:n irtisanomisten taustalla on myös valtion ostopalveluiden leikkaaminen. Tämä on hallitukselta tietoinen päätös heikentää suomalaisen joukkoliikenteen toimintaedellytyksiä.

Wallin perää hallitukselta pikaisesti työllisyyslisäbudjettia, joka huomioisi irtisanomiset sekä talouden yleisen tilanteen.

Työllisyysmäärärahat ja yritysten starttirahat ovat loppu lähes koko maassa. Työministeri Jari Lindström (ps.) on luvannut esittää lisäpanostuksia työllisyysmäärärahoihin syyskuun aikana. Tämä ei kuitenkaan riitä, sillä Juha Sipilän (kesk.) hallitus aikoo leikata ensi vuonna työllisyysmäärärahoja 50 miljoonalla eurolla ja koko vaalikaudella 113 miljoonaa euroa.

– Mitä järkeä tässä oikein on? Palkansaajan kannattaa jatkossa toivoa joutuvansa työttömäksi alkuvuodesta, sillä loppuvuodesta työllisyysmäärärahat ovat jo päässeet loppumaan, Wallin sanoo tiedotteessaan.

Tilastokeskuksen Liikennetilastollinen vuosikirja ei tue Wallinin mielipidettä siitä, että rautateiden markkinaosuus tavaraliikenteessä on laskenut. Tilastokeskuksen mukaan rautateiden markkinaosuus on noussut vuoden 2011 24,5 prosentista viime vuonna 29 prosenttiin. Kaikkina näinä vuosina VR Transpoint on käytännössä ollut ainoa tavaraliikennettä raiteilla harjoittava yhtiö.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)