– 40 v kokemuksella ihmettelen. Miksi poliisin pitää olla tämän yhteiskunnan kerjäläinen?, Oulun poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Arto Karnaranta kysyy.
Karnanranta on jakanut Kalevan uutisen, jossa poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen kertoo poliisin varautuvaan rajuun säästökuuriin. Poliisi varautuu säästöihin, sillä sen budjetti on jäämässä valtiovarainministeri Annika Saarikon (kesk.) julkaisemassa budjettiehdotuksessa jopa 35-40 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Käytännössä tämä voi tarkoittaa ensi vuonna poliisien määrän vähentymistä jopa 400 hengellä.
Seppo Kolehmaisen mukaan poliisi joutuu leikkaamaan muun muassa vähentämällä määräaikaisten virkoja, jättämällä täyttämättä eläköitymisten myötä vapautuvien vakituisten virkojen sekä karsimalla hankintoja ja poliisiasemia, mikäli asiaa ei korjata budjettiriihessä.
Tuloja poliisi voisi Kolehmaisen mukaan saada laskuttamalla tehtävistä, jotka eivät ole lakisääteisiä. Konkreettisesti tämä tarkoittaisi asiaa pohtivan Seppo Kolehmaisen mukaan esimerkiksi sitä, että kuntia laskutettaisiin päihtyneiden kuljettamisesta putkaan tapauksissa, jossa asiaan ei liity rikosta.
– Minua suoraan sanottuna hävettää se, että poliisi joutuu jatkuvasti hattu kourassa ruikuttamaan rahaa. Eikö tätä koskaan saada kuntoon niin, että saisimme riittävät toimintaedellytykset?, Kolehmainen kysyy Kalevan haastattelussa.
– Emmehän me itsellemme rahaa pyydä, vaan veronmaksajien parhaaksi yhteiskunnan turvallisuuden ylläpitämiseksi.
Arto Karnaranta on poliisiylijohtajan kanssa samoilla linjoilla. Hän pitää tilannetta epäoikeudenmukaisena.
– Onko tämä kansan tahto?, Karnaranta kysyy.
40 v kokemuksella ihmettelen. Miksi #poliisi pitää olla tämän yhteiskunnan kerjäläinen? Onko tämä kansan tahto? Poliisi pohtii kuntien laskuttamista putkaan vietävistä päihtyneistä – Poliisiylijohtaja: Minua hävettää, että poliisi joutuu ruikuttamaan rahaa https://t.co/mEyL0h8qvw
— Deputy Police Chief (@ArtoKarnaranta) August 20, 2021





