Pohjois-Korean kuoleman kaivos: hampaat putoavat 30-vuotiailta

Kommunistimaan väitetään passittaneen suuren määrän sotilaita uraanikaivokseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pohjois-Korean hallinto on määrännyt suuren määrän varusmiehiä maan eteläosissa sijaitsevaan Pyongsanin uraanikaivokseen.

– Tavallisesti sotilaiden annetaan palata kotiinsa asepalveluksen jälkeen. Nämä sotilaat ilmeisesti sijoitettiin kaivokseen vastoin heidän tahtoaan, DailyNK-julkaisun haastattelema paikallislähde kertoo.

Tiedot tukevat YK:n turvallisuusneuvoston aiemmin syyskuussa julkaisemaa raporttia, jonka mukaan uraanin louhiminen jatkuu edelleen kyseisessä kaivoksessa. Pitkälle jalostettava uraani ohjataan Pohjois-Korean ydinaseohjelman käyttöön.

Myös Yhdysvaltain presidentti Donald Trump nosti esiin Pohjois-Korean suurimman uraanikaivoksen jatkon keväällä Vietnamissa pidettyjen neuvottelujen yhteydessä. Sotilaiden läsnäolon on arveltu osoittavan, ettei maa aio luopua asehankkeistaan diktaattori Kim Jong-unin epämääräisistä lupauksista huolimatta.

Pakkosijoitettujen sotilaiden perheiden kerrotaan hermostuneen kaivoksen karmeista työolosuhteista. 38 North -sivuston mukaan kaivostoiminnasta syntyvät jätteet ja muut päästöt ovat myös saastuttaneet lähialueiden vesistöjä.

– Kaivoksessa pidempään työskentelevien hiukset harmaantuvat ja hampaat putoilevat. Tämä koskee myös 30-40-vuotiaita. Huhujen mukaan monet työntekijöistä kärsivät vakavista terveysongelmista ja kuolevat nuorena, paikallislähde toteaa.

Etelä-Korean säteilyturvallisuusviranomaiset eivät ole havainneet Pyongsanin ympäristössä poikkeavuuksia, mikä viittaa uraanin jatkokäsittelyyn muissa Pohjois-Korean ydinlaitoksissa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)