Venäläislehti Novaja Gazeta uutisoi 25.6. pidetyistä Punaisten purjeiden (Алые паруса) juhannusjuhlista otsikolla ”Menolippu nuoreen kuolemaan” (Путевка во взрослую смерть).
Punaisten purjeiden juhla on Pietarin juhannusfestivaalien tärkein tapahtuma, jota on vietetty koulujen päättymisen ja kesäloman alkamisen johdosta jo vuodesta 1968 lähtien. Viime vuonna juhlia ei järjestetty, mutta nyt palattiin normaaliin.
Juhlien aikaan Pietarin kaduilla järjestetään muun muassa lukuisia taide, valo- ja musiikkiesityksiä, ilotulituksia sekä vesinäytöksiä kanavilla ja Suomenlahdella kohokohtanaan punapurjeinen laiva, joka tosin nyt oli ensi kertaa Venäjän trikolorin väreissä.
Osallistujamäärät ovat viime vuosina olleet miljoonissa. Koronasta huolimatta suuret ihmismassat vaelsivat Nevan valtakadulla ja muualla kuin ennenkin vailla maskeja ja turvavälejä. Julkaistuissa kuvissa ainoastaan poliisin ja kansalliskaartin edustajilla oli maskit.
Viime päivinä Suomessa on puhuttu Pietarista Suomeen tulevista koronan deltavirustapauksista. THL on kehottanut Pietarista tulevien hakeutuvan koronatestiin. Koronaviruksen intialaisperäinen deltamuunnos on alkanut levitä Venäjällä, jossa vain 13 prosenttia väestöstä on rokotettu. Sen sijaan venäläiset ovat kyllästyneet koronarajoituksiin, maskeihin ja päättäneet olla välittämättä koko pandemiasta.
На фото ужасно, да, но я типо хочу в вами поделиться, так что…#алыепаруса pic.twitter.com/XNVN4jI6uh
— с0си, малыш)ᴳᵒˢᶦ⁷🕊 (@_promise_jikook) June 25, 2021
Дворцовая площадь. В разгар эпидемии коронавируса в Петербурге провели праздник выпускников «Алые паруса»https://t.co/UkW3RsIc3u
Видео: Фонтанка pic.twitter.com/BS1O1UUT1w
— Новая Газета (@novaya_gazeta) June 26, 2021
https://twitter.com/i/status/1408498935598026758