Kremlin hävittäjien ”aivot” toimivat länsimaisilla osilla

Ukrainaa moukaroivat lentokoneet tarvitsevat ulkomaista teknologiaa muun muassa navigointiin.
Su-34-rynnäkkökone taistelutehtävällä. / Zvezda
Su-34-rynnäkkökone taistelutehtävällä. / Zvezda

Venäjän asevoimien kerrotaan edelleen saavan käsiinsä länsimaista korkeateknologiaa kansainvälisistä pakotteista huolimatta.

Radio Free Europen selvityksen perusteella viidessä eri konetyypissä käytetään yli 2 000 elektronista komponenttia, joista suuri osa on valmistettu Yhdysvalloissa, Japanissa ja Taiwanissa.

Osia ei ole tuotu suoraan kyseisistä maista Venäjälle vaan erilaisten välikäsien kautta. Niin sanottujen kaksikäyttötuotteiden valvonta on usein vaikeaa. Niiden tuonnin rajoittamisella on Ukrainan hallituksen mukaan suuri merkitys Venäjän kyvylle jatkaa hyökkäyssotaansa.

Kyproksella ja Unkarissa toimivien yhtiöiden väitetään toimittaneen osia Venäjän puolustushallintoon kytköksissä oleville alihankkijoille. Ukrainan tiedustelulähde sanoo komponenttien muodostavan viiden Suhoi-konemallin ”aivot”. Näihin lukeutuvat Su-27SM3-, Su-30SM- ja Su-35S-hävittäjät, Su-34-rynnäkkökone sekä Su-57-häivekone, jota on valmistettu vasta pieniä määriä.

Länsimaisia komponentteja tarvitaan koneiden ja niiden kuljettamien ohjusten navigointijärjestelmiin. Ne ovat käytössä myös viestintälaitteissa ja elektronisen sodankäynnin järjestelmissä.

Euroopan unioni on tiukentanut sanktioita henkilöitä ja yrityksiä kohtaan, joiden todetaan rikkoneen Venäjää vastaan asetettuja pakotteita. Näin toimineet yritykset voidaan lakkauttaa ja henkilöt tuomita ainakin viiden vuoden vankeusrangaistukseen. Toimeenpano on jätetty jäsenvaltioille.

Ensihoitaja valittaa videolla, etteivät he voi auttaa ihmisiä, jos autot eivät liiku.
Miehellä oli onnenkyyneleet silmissään saatuaan autonsa tankin täyteen.
Venäjän koko turvallisuuskoneisto on läpeensä korruptoitunut, mutta luotu varmistamaan hallinnon pysyminen, sanoo Sean Wiswesser.
Mainos