Pääministeri Sanna Marin (sd.) nousee kärkeen, Ylen teettämässä kyselyssä Suomen seuraavasta presidentistä. Vastaajista 16 prosenttia nosti Marinin ykkösvaihtoehdokseen.
Ulkoministeri, konkaripoliitikko Pekka Haaviston (vihr.) tähti on kyselyn perusteella sen sijaan laskussa. Haaviston edelle kiilasi Marinin lisäksi Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn (kesk.). Rehniä piti mieluisimpana ehdokkaana 11 prosenttia ja Haavistoa yhdeksän prosenttia vastaajista.
Kärkikymmenikköön nousee Rehnin lisäksi myös kaksi muuta keskustalaista, vaikka puolueen kannatus matelee. He ovat valtiovarainministeri, entinen pääministeri Matti Vanhanen ja lamavuosien pääministeri Esko Aho.
Vanhasen tavoin kuuden prosentin suosion keräävät myös perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ja Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.). Demareista kärkikymmenikköön nousevat myös entiset puheenjohtajat, viime eurovaalien ääniharava Eero Heinäluoma ja EU-komissaari Jutta Urpilainen.
Kokoomuslaisista Vapaavuoren perässä on puolueen entinen puheenjohtaja ja entinen pääministeri, professori Alexander Stubb.
Listakärkeen tulee muutoksia, kun vastaajille annetaan mahdollisuus valita viisi mieluisinta ehdokasta. Marin ja Rehn pysyvät edelleen ensimmäisenä ja toisena, mutta Vanhanen ohittaa Haaviston. Pois kärkikymmeniköstä putoaa puolestaan perussuomalaisten Halla-aho, joka ei kerää juurikaan mainintoja muiden puolueiden kannattajilta.
Tilanne on toinen vasemmistoliiton puheenjohtajalla Li Anderssonilla, jonka nostavat viiden mieluisimman joukkoon omien lisäksi varsinkin vihreiden kannattajat.
Marinin nostavat viiden mieluisan ehdokkaan joukkoon oman puoleen kannattajien lisäksi erityisesti vasemmistoliiton ja vihreiden tukijat. Rehn taas saa mainintoja kokoomuksen ja perussuomalaisten kannattajilta.
Kyselyä varten haastateltiin 1[nbsp]591 henkilöä. Kysely on tehty Taloustutkimuksen internet-paneelissa. Kohderyhmänä olivat 18–79-vuotiaat. Tutkimus tehtiin 19.1.-22.1. 2021.Virhemarginaali on kaksi prosenttiyksikköä suuntaansa. Vastaajia pyydettiin nimeämään itselleen 1–5 mieluisinta ehdokasta 38 nimen listasta. Nimet on näytetty vastaajille satunnaisessa järjestyksessä.





