USA:n asevoimien helikopteri maan lähetystön yläpuolella Kabulissa sunnuntaina. LEHTIKUVA / AFP Wakil Kohsar

”Pako Afganistanista tärvelee USA:n maineen”

Yhdysvallat antoi suurlähettilään mukaan aseet autoritaaristen vastustajiensa käsiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vetäytyminen Afganistanista aiheuttaa kokeneen amerikkalaisdiplomaatin Kurt Volkerin mukaan nyt nähdyn afgaanihallituksen luhistumisen jälkeen myös laajamittaisen humanitaarisen katastrofin ja pysyvän tahran USA:n uskottavuuteen ja kunniaan.

– Inhimillinen tragedia on asian välittömin ja sydäntä raastavin ulottuvuus, mutta vahinko, joka tästä Yhdysvaltojen kansainväliselle asemalle koituu, merkitsee pitkällä aikavälillä eniten. On tyrmistyttävää, että tämä tapahtuu USA:n tietoisen linjauksen seurauksena, Volker sanoo Center for European Policy Analysis -ajatushautomon julkaisemassa artikkelissa.

Volker toimi USA:n suurlähettiläänä Natossa 2008–2009. Hän on toiminut myös maansa Eurooppa-asioista vastaavana apulaisulkoministerinä 2005–2007 ja erityisedustajana Ukrainassa 2017–2019.

Vaikka presidentti Joe Bidenin hallinnon vetäytymispäätöksen täsmällisiä taustoja voidaan vain arvailla, on Volkerin mukaan tiedossa, että Yhdysvaltain johtavat upseerit ja ulkoasiainhallinnon virkamiehet ovat vuosikausia johdonmukaisesti varoittaneet vetäytymisen johtavan humanitaariseen katastrofiin ja vaikutelmaan liittolaisten hylkäämisestä.

Volker kertoo ymmärtävänsä, että parikymmentä vuotta kestäneestä sotilaallisesta läsnäolosta Afganistanissa on maksettu kova hinta sekä ihmishengissä että rahassa.

– Kustannukset turhauttavat, mutta vetäytymisen hinta saattaa olla vielä suurempi. Siitä eivät tee johtopäätöksiä vain afganistanilaiset, vaan myös USA:n vastustajat ja liittolaiset, hän toteaa.

– Vastustajat saavat siitä vahvistusta vakaumukselleen, jonka mukaan Yhdysvalloilla ei ole voittoon vaadittavaa tahtoa. Tarvittavat voimavarat sillä kenties on, mutta päämäärän saavuttamisen edellyttämä päättäväisyys ja sitkeys puuttuvat. Jos haluaa lyödä USA:n, ei tarvitse kuin odottaa, vastustajat päättelevät.

Bidenin hallinnon uhkaukset radikaali-islamistisen Talibanin kansainvälisestä eristämisestä ovat Volkerin mielestä hyödyttömiä ja kaikuvat Afganistanissa kuuroille korville.

– Nykyaikaisuuden ja kansainvälisen yhteisön torjuminenhan ovat osa Talibanin ideologiaa. Maine, joka USA:n pakottamisesta vetäytymään koituu, on sille paljon talousapua arvokkaampaa. Hankittuaan mission, ystävien ja liittolaisten hylkääjän maineen Yhdysvallat saattaa sitä paitsi olla se, joka tuntee itsensä eristetymmäksi, Volker sanoo.

– Yhdysvaltojen hyvinvointi vapaana, markkinavetoisena yhteiskuntana ja oikeusvaltiona on riippuvainen näiden arvojen olemassaolosta ja kansainvälisestä leviämisestä. Jos USA:lla ei ole tahtoa muokata maailmaa, se luovuttaa pelikentän niille, jotka haluavat edistää autoritarismia ja viidakon lakeja, hän varoittaa.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)