Monia kohtia valokupu-asiakirjoista on yhä salattu.

Neuvostoliiton valokupu-mysteeriasetta ihmetellään yhä

Erikoisen järjestelmän toimintaperiaatetta tai tarkoitusta ei vieläkään tiedetä varmasti.

Aiemmin salatut asiakirjat valottavat Yhdysvaltojen vuosia kestäneitä pyrkimyksiä selvittää, miten Neuvostoliiton ”valokuvuksi” ristitty mysteeriase toimi ja ennen kaikkea, mikä sen tarkoitus oli.

War Zonen hankkimien asiakirjojen perusteella valokupu hämmensi amerikkalaisia tiedusteluasiantuntijoita, jotka uskoivat, että sillä pyrittiin sokaisemaan ennakkovaroitussatelliitteja.

Valokupu kohdattiin tiettävästi ensimmäistä kertaa 1980-luvulla. Tuolloin Neuvostoliiton ohjuskokeita tarkkailleet amerikkalaiset tiedustelukoneet tekivät erikoisia havaintoja keskimatkan ohjusten laukaisupaikoilta tai niiden läheisyydestä lähteneistä valoilmiöistä.

– Havaitsimme läpikuultavan maitomaisen valkean seinän, joka kulki vasemmalta Neuvostoliiton yli kohti pohjoista Tyyntämerta. Se peitti koko taivaan maan tasalta niin korkealle kuin lentokoneen ikkunoista pystyi näkemään. Se liikkui todella nopeasti, paljon kovempaa kuin risteävä ilmaliikenne – ja se lähestyi meitä vauhdilla, entinen RC-135S Cobra Ball -tiedustelukoneen pilotti Robert Hopkins kuvaili War Zonen haastattelussa viime vuonna.

Hopkins törmäsi miehistöineen valokupuun kahdesti 1980-luvun lopulla Amerikkalaiset valvoivat tuolloin keskimatkan ohjukset kieltävän INF-sopimukseen liittyviä SS-20-ohjuksen ammuntoja. Hopkinsin haastattelu oli ilmeisesti ensimmäinen kerta, kun valokuvusta kerrotiin kattavasti julkisesti.

Verkkouutiset kertoi valokuvusta ja Hopkinsin kokemuksista aiemmin tässä jutussa.

Robert Hopkins vieraili Suomessa loppuvuodesta 2019. Tuolloin hän totesi, ettei edelleenkään tiedä mistä ilmiössä oli kyse.

– Tästä syystä olen päättänyt puhua asiasta. Haluaisin, että asia selviäisi ja voisin kertoa siitä yhdessä tulevista kirjoistani, hän kommentoi Helsingin Sanomille.

”Ei tyydyttävää selitystä”

Tuoreiden asiakirjalöytöjen perusteella Yhdysvaltain ilmavoimien vieraiden valtojen teknologian tutkimukseen erikoistunut Foreign Technology Division (FTD) pyrki selvittämään valokuvun tarkoitusta. Edelleen monin paikoin salattujen raporttien perusteella ilmiö kohdattiin useita kertoja.

– Useimmat sen havainneet kuvaavat ilmiötä pieneksi valkeaksi palloksi horisontissa, joka laajenee tasaisesti ulos- ja ylöspäin säilyttäen kupumaisen muotonsa. Se on alkuun samea, mutta muuttuu läpinäkyväksi laajetessaan ja tähdet näkyvät kuvun keskustan läpi. Kun se alkaa hälvetä, säilyy sen ulkoraja kirkkaampana muodostaen sateenkaarta muistuttavan muodon, eräässä FTD:n vuoden 1986 raportissa todetaan.

FTD:n arvioiden mukaan valokupu oli valtavan suuri. Sen leveyden lasketaan olleen noin 1 900 kilometrin luokkaa ja keskikohdan korkeuden yltäneen noin 1 000 kilometriin. Ilmiön kerrotaan kestäneen 20 minuutista jopa 100 minuuttiin.

Asiakirjoissa valokupuhavainnot liitetään juuri keskimatkan SS-20-ohjuksiin. Ohjusten ja ilmiön tarkkaa yhteyttä ei kuitenkaan saatu selville. Tilannetta mutkisti entisestään se, että joskus valokupu ilmestyi ennen laukaisua ja joskus vasta sen jälkeen. Valokupua ei myöskään havaittu läheskään kaikkien laukaisujen kohdalla.

– Tähän tullessa ei ole olemassa mitään tyydyttävää selitystä, joka ei olisi ristiriidassa jonkin raportoitujen havaintojen osan kanssa, FTD:n raportissa summataan.

Amerikkalaisviranomaisten kerrotaan spekuloineen luonnonilmiöillä, ilmakehään vapautuneella rakettipolttoaineella ja ionipilvillä, joilla olisi pyritty simuloimaan ydinräjähdyksen jälkeistä tilannetta laitekokeita varten. Näitä selityksiä ei kuitenkaan pidetty pätevinä.

Vuoden 1986 raporttiin sisältyy lisäksi”toinen selitys”. Tämä kohta on kuitenkin edelleen kokonaan salattu. Amerikkalaisraportissa viitataan kuitenkin myös venäläismatemaatikon kehittämään tietokonemalliin, jolla pystytään ”ennustamaan muodoltaan pyöreän eteenipilven muodostumista 141 kilometrin korkeudessa”. Venäläisen tiedeartikkelin mukaan tällaisen valoa säteilevän eteenipilven prototyyppiä testattiin ilmeisesti vuonna 1974.

Satelliitteja vastaan

Valokupu oli mitä todennäköisimmin tarkoitettu jonkinlaiseksi vastatoimeksi amerikkalaisille ennakkovaroitussatelliiteille tai ballististen ohjusten torjuntajärjestelmille. War Zonen mukaan on hyvinkin mahdollista, että valoilmiö voisi sokaista satellitteja tai ainakin tehdä laukaisujen ja ohjusten kärkien havaitsemisesta vaikeampaa. Siitä, oliko valokuvulla tällaisia vaikutuksia, ei kuitenkaan ole julkisesti saatavilla mitään tietoa.

Valokupu vaikuttaa joka tapauksessa kiinnostaneen amerikkalaisia pitkään. FTD tuotti esimerkiksi vuonna 1990 muistion, jossa käsitellään SS-25-ohjuksen ”DOL-lentoja”. DOL-kirjainyhdistelmällä viitataan valokupuun (engl. dome of light). Asiakirjasta suuri osa on yhä salattu, mutta ilmeisesti ilmiön arveltiin liittyvän jotenkin myös tähän ohjukseen.

1980-luvulla kehitetty SS-25 tunnetaan myös Topol-nimityksellä. Sen eri versioita on edelleen Venäjän asevoimien käytössä. War Zone huomauttaa vuoden 1990 muistion herättävän mielenkiintoisia kysymyksiä siitä, onko valokuvun kehitystä ja testejä jatkettu Venäjällä vielä neuvostoajan jälkeenkin.

Kaikki kolme valokupuun liittyvää asiakirjaa löytyvät kokonaisuudessaan tämän linkin takaa.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt