Cobra Ballin sensorit olivat 1980-luvulla koneen oikealla puolella. Koneen tunnistaa mustasta siivestä. USAF/Wikimedia Commons

”Läpikuultava seinä peitti taivaan” – Neuvostoliiton salainen ase julki ensi kertaa

Tiedustelukone todisti syksyllä 1988 uskomatonta valoilmiötä Neuvostoliiton taivaalla.

Amerikkalaisen tiedustelukoneen miehistö koki 1980-lopulla jotakin, jonka pelättiin muuttavan kylmän sodan herkkää strategista tasapainoa. Ohjuskokeiden seuraamiseen suunniteltu RC-135S Cobra Ball -tiedustelukone kohtasi ilmiön, jonka amerikkalaistiedustelu nimitti ”valokuvuksi”.

Veteraanipilotti kertoo erikoisesta kohtaamisestaan Neuvostoliiton salatun aseen kanssa War Zonen haastattelussa. Hän todisti asejärjestelmän koetta kahdesti. Lentäjien havainnoista tai ilmiön yksityiskohdista ei tiettävästi ole aiemmin puhuttu julkisesti.

Robert Hopkins kertoo ensimmäisen havainnon osuneen loka- tai marraskuussa 1988 tehdylle lennolle. Hopkinsin sensoreilla lastattu Cobra Ball oli hälytetty keräämään dataa Neuvostoliiton keskimatkan SS-20-ohjuksen laukaisusta.

Laukaisu kuului vuonna 1987 solmitun ja hiljattain puretun keskimatkan ohjukset kieltävän INF-sopimuksen sallimiin ammuntoihin. Sopimuksen mukaan osa keskimatkan ohjuksista saatiin ampua tunnetulta laukaisupaikalta testialueelle niin, että toinen osapuoli sai valvoa laukaisua. Tässä tapauksessa valvontaa suoritti Robert Hopkinsin ohjaama tiedustelukone.

– Tähdet näkyivät, enkä muista havainneeni lainkaan kuun valoa. Odotimme kunnon valoesitystä, kun taistelukärjet palaavat ilmakehään, Hopkins muistelee.

Miehistö tarkisti ja valmisteli laitteita matkustamon puolella. Tietoa ehdittäisiin kerätä vain noin minuutin verran. Hopkins valvoi perämiehineen samalla taivasta ja pyrki havaitsemaan mahdollisen muun ilmaliikenteen. Cobra Ballit eivät ilmoittaneet tällaisilla kylmän sodan lennoilla lentosuunnitelmaa, käyttäneet transpondereita tai edes valoja.

Sitten se näkyi.

–  Liikennettä vahdatessamme havaitsimme läpikuultavan maitomaisen valkean seinän, joka kulki vasemmalta Neuvostoliiton yltä kohti pohjoista Tyyntämerta. Se peitti koko taivaan maan tasalta niin korkealle kuin lentokoneen ikkunoista pystyi näkemään. Se liikkui todella nopeasti, paljon kovempaa kuin risteävä ilmaliikenne – ja se lähestyi meitä vauhdilla.

– Valon seinä ohitti lentoreittimme ja jatkoi itään, jättäen jälkeensä tyhjän pimeän yötaivaan. Ohjelmoitu kääntymisaikamme koitti ja kaarroimme vasemmalle keräämään dataa taistelukärjistä.

Kun kone kääntyi ei valoseinää näkynyt enää idässä.

”Valokupu”

Robert Hopkins kertoo keskustelleensa ilmiöstä heti lennon jälkeen toisen pilotin kanssa. Molemmat vahvistivat tehneensä täysin saman havainnon ja tulivat siihen tulokseen, että kyse oli jonkinlaisesta heille tuntemattomasta ilmakehän ilmiöstä.

– Ihme kyllä, sama pilotti ja minä todistimme ilmiötä uudestaan. Se toimi samalla tavalla – ja kuinka ollakaan – tapahtui SS-20-ohjuksen laukaisun seurannan aikana, Robert Hopkins kertoo.

Havainto oli tässä vaiheessa herättänyt amerikkalaistiedustelun mielenkiinnon ja ilmiö oli ristitty ”valokuvuksi”. Sitä kuvattiin valon välähdyksenä, joka alkoi SS-20-ohjuksen laukaisupaikalta ja laajeni kaikkiin suuntiin valtavalla nopeudella. Ohjuksen lentoon perustuvien arvioiden perusteella valokupu laajeni liki 10 000 kilometrin tuntivauhtia.

Yhdysvaltojen ilmavoimien vieraaseen teknologiaan keskittyvä osasto Ohion Wright-Pattersonin lentotukikohdassa pyrki turhaan keksimään selityksiä hämmentävälle ilmiölle. Joidenkin mukaan valokupu oli seuraus jonkinlaisesta erikoispolttoaineesta, jota käytettiin SS-20-ohjuksen ensimmäisessä vaiheessa. Toiset taas uskoivat, että kyseessä oli joko ohjukseen tai sen laukaisuajoneuvoon kytketty järjestelmä, jonka tarkoituksena oli sokaista amerikkalaiset ennakkovaroitussatelliitit.

Valokuvun arvoituksen ratkaisemiseen upotettiin runsaasti resursseja. SS-20-ohjusten ammuntoja seurattiin tarkasti, mutta mitään tyhjentävää ei selvinnyt.

Robert Hopkins kertoo törmänneensä kahdesti mainintaan valokuvusta tehdessään tutkimusta vuonna 2016 julkaistua Yhdysvaltain strategisista tiedustelulennoista kertovaa kirjaansa varten.

– Kummassakaan ei annettu sille mitään tieteellistä tai sotilaallista selitystä, joka menisi sen pidemmälle kuin, mitä meille aikanaan kerrottiin. Parhaan tietoni mukaan venäläiset tiesivät neuvostoliiton lopun glasnostissa, mistä on kyse, mutta eivät suostuneet kertomaan.

Salainen ase

War Zonen tekemien selvitysten perusteella valokupu oli ilmeisesti jonkinlainen salattu asejärjestelmä, jonka tarkoitus oli tehdä amerikkalaisten valvonta- ja ohjuspuolustusjärjestelmät tyhjäksi. Valokupu mainittiin lyhyesti esimerkiksi Los Angeles Timesin artikkelissa tammikuussa 1988. Jutussa puitiin tuolloin tuoretta INF-sopimusta ja pohdittiin, hyötyisikö Neuvostoliitto kiellettyjen ohjusten piilottamisesta.

– Piilotettuja SS-20-ohjuksia voitaisiin käyttää ”yllätysjuhliin”, yllättävään Nato-liittolaisten uhkaamiseen tarkoitetun ydinasejoukon paljastamiseen, kemiallisten tai biologisten aseiden levittämiseen tai ydinaseilla tehtävän ensi iskun salaavan ”valokuvun” luomiseen. silloinen Pohjois-Carolinan senaattori Jesse Helms totesi Los Angeles Timesille.

Valokupu mainitaan myös samoihin aikoihin julkaistussa Executive Intelligence Review -lehden jutussa.

”’Valokupu’: väliaikainen ABM-vaikutus (ballististen ohjusten vastainen, voi viitata tässä myös ohjuspuolustuksen vastaiseen), testattu jo, voisi suojata ensi iskun laukaisua”, jutussa mainitaan.

Valokupu on yhä mysteeri. Robert Hopkinsin havainnot vaikuttaisivat kuitenkin todistavan, että jonkinlainen järjestelmä on olemassa ja että sitä todella testattiin Neuvostoliiton viimeisinä vuosina. Salatun aseen tarkoituksesta tai toimivuudesta ei ole tietoa.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt