Pääministeri ja SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin twiittasi perjantaina häntä koskevasta aamiaiskohusta.
– En ole pääministerinä pyytänyt ateriaetua tai osallistunut asiasta päättämiseen. Kun olen aloittanut tehtävässä, minulle on kerrottu, että tämä sisältyy Kesärannassa asumiseen ja yöpymiseen, ja että näin on toimittu myös aiempien pääministerien osalta, Sanna Marin aloitti.
– On hyvä, että menettely selvitetään. Olen luottanut asiassa virkamiehiltä saamaani tietoon ja ohjeistukseen. En ole itse tehnyt hankintoja, vaan kaikki hankinnat on tehty valtioneuvoston kanslian virkakunnan ja työntekijöiden toimesta, hän jatkoi.
– Olen eilen pyytänyt, että kaikki tähän liittyvät hankinnat keskeytetään, kunnes asiaan saadaan selvyys.
Tänään kerrottiin, että poliisi aloittaa esiselvityksen kyseisestä ateriakorvauksesta.
En ole pääministerinä pyytänyt ateriaetua tai osallistunut asiasta päättämiseen. Kun olen aloittanut tehtävässä, minulle on kerrottu, että tämä sisältyy Kesärannassa asumiseen ja yöpymiseen, ja että näin on toimittu myös aiempien pääministerien osalta.
— Sanna Marin (@MarinSanna) May 28, 2021





