Venäjän etupiiriajattelu ja sodan uhka Ukrainassa heijastuvat tavalla tai toisella viime aikojen Nato-kyselyissä. Vaikka muutokset eivät ole isoja, trendi on selvä: liittoutumisen kannatus on nousussa ja sitä vastustavia on vähemmän kuin ennen.
MTV Uutisten tuoreesta kyselytutkimuksesta selviää, että Nato-jäsenyyden hakemista kannattaa nyt 30 prosenttia suomalaisista.
Jäsenyyden hakemista vastustaa 43 prosenttia kyselyyn vastanneista, ja kannastaan epävarmoja on 27 prosenttia.
Viime viikolla Helsingin Sanomien gallupissa Nato-jäsenyyden hakemista kannatti liki yhtä moni – 28 prosenttia suomalaisista. Vastustajia oli 42 prosenttia ja kannastaan epävarmoja lähes kolmannes.
Lehden mukaan 28 prosentin Nato-kannatus on korkein HS-gallupin mittaushistoriassa, ja vastustajien osuus on painunut ensimmäisen kerran alle 50 prosentin.
Kolmas lähiviikkoina tehty Nato-aiheinen kysely on Verkkouutisten. Taloustutkimuksella toteutetun kyselyn mukaan lähes puolet suomalaisista katsoo, että jäsenyys Natossa lisäisi tällä hetkellä Suomen turvallisuutta.
Tammikuun Nato-kyselyjä voi vertailla syksyllä 2021 toteutettuun ja joulukuun alussa julkaistuun Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) laajaan turvallisuuspoliittiseen kyselytutkimukseen. Nato-jäsenyyttä kannatti siinä 24 prosenttia suomalaisista, kun edellisvuonna vastaava osuus oli 21 prosenttia.
MTS:n mittaushistorian korkein Nato-kannatus on vuodelta 2014, jolloin Natoon liittymistä kannatti 30 prosenttia, mikä on sama osuus kuin tuoreessa MTV Uutisten kyselyssä. Tuolloin 2014 Nato-jäsenyyden vastustajia oli kuitenkin selvästi enemmän, 60 prosenttia – mitä nyt.
Vuoden 2014 kannatuspiikin on arvoitu selittyneen paljolti Venäjän toteuttamalla Krimin miehityksellä. Viime aikoina tilanne Ukrainassa on kiristynyt jälleen selvästi.
Vuoden 2021 lopulla julkaistiin myös Elinkeinoelämän valtuuskunnan kysely, jossa 26 prosenttia suomalaisista oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että Suomen tulisi liittyä Natoon. Kannattajien määrä oli noussut neljä prosenttiyksikköä ja vastustajien vähentynyt viisi prosenttiyksikköä edellisvuoden kyselystä.
Turvallisuusulottuvuus, valtiojohton kanta
Verkkouutisten kyselytutkimuksessa vastaajia pyydettiin ottamaan kantaa Naton turvallisuusvaikutukseen, jos Suomi olisi sen jäsen nyt. Myös MTS:n kyselytutkimuksessa on pyydetty suomalaisia arvioimaan erilaisia tekijöitä ja niiden vaikutusta Suomen ja suomalaisten turvallisuuteen.
Näin kysyttäessä 34 prosenttia suomalaisista arvioi MTS:n tuoreimmassa kyselyssä, että Suomen mahdollinen liittyminen Naton jäseneksi lisäisi Suomen ja suomalaisten turvallisuutta. Osuus on kasvanut seitsemän prosenttiyksikköä edellisvuoden kyselystä. Korkeimmillaan prosenttiosuus oli 37 vuonna 2014.
MTS:n kyselyssä on kysytty vuosittain kantaa myös siihen, pitäisikö Suomen pysyä sotilaallisesti liittoutumattomana vai pyrkiä liittoutumaan sotilaallisesti. Vuoden 2021 kyselyssä liittoutumattomana pysyttäytymistä kannatti 53 prosenttia, mikä on MTS:n mittaushistorian alhaisin luku.
MTV Uutisten tuoreessa kyselytutkimuksessa vastaajia pyydettiin ottamaan kantaa myös siihen, pitäisikö Suomen hakea Nato-jäsenyyttä, jos ylin valtiojohto olisi sen kannalla. Näin kysyttäessä 50 prosenttia vastasi kyllä, 33 prosenttia ei ja 18 prosenttia ei osannut sanoa kantaansa asiaan.
Kyselyn tulos on samansuuntainen Verkkouutisten kysyessä asiaa vuonna 2014. Tuolloin 53 prosenttia kansasta oli valmis tukemaan ratkaisua, jos valtiojohto asettuisi Nato-jäsenyyden kannalle. Kolmannes eli 34 vastusti jäsenyyttä siinäkin tapauksessa.





