Polttoaineveron korotus tietää noin 77 euron vuosittaisia lisäkuluja keskivertoautoilijan lompakkoon, MTV Uutiset kertoo.
Antti Rinteen (sd.) hallitus on esittänyt, että liikennepolttoaineiden verotusta kiristetään 250 miljoonalla eurolla ensi elokuussa. Tämä tarkoittaa noin 6,5 sentin korotusta bensiinin ja dieselin litrahintaan.
Se tietää keskivertokulutuksella, 17[nbsp]000 kilometriä, vuodessa bensiiniautolla ajavalle noin 77 euron lisäkustannuksia vuodessa. Dieselautolla ajava selviää pulittamalla lisää 66 euroa vuodessa.
Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen pitää korotusta suurena.
– Kun näin reilu korotus, vuositasolla 250 miljoonaa euroa, tulee ensi vuonna, kyllä se varmaan koko vaalikaudeksi saa riittää. Hallitusohjelman kiristyshän on tässä nyt kokonaan toimeenpantu, Lehtinen toteaa MTV Uutisille.
Valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk.) totesi keskiviikkona, että polttoaineiden veronkorotus kompensoidaan pienituloisille perusturvaa korottamalla ja keventämällä verotusta. Lehtisen mukaan vastaantulo ei kuitenkaan ole riittävä, kun palkansaajien tulojen verotus kiristyy ja palkasta jää entistä vähemmän käteen.
– Pitäisi huolehtia ihmisten tuloista. Jos ajatellaan tavallisia keskituloisia tai hyvätuloisia palkansaajia, heille nämä pienituloisille jyvitetyt kevennykset hallituksen toimesta eivät olennaisesti tule vaikuttamaan.





