”Hyvä sosiaali- ja terveydenhuollon laatu tarkoittaa sitä, että asiakas saa tarpeensa mukaista palvelua oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa” , sanotaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) verkkosivuilla. Oikea-aikaisuutta sinänsä ei ole määritelty.
Aiheen ympärillä käydyissä keskusteluissa siihen ei ole varsinaista huomiota kiinnitettykään, vaan oikea-aikaisen synonyymiksi on tullut ”mahdollisimman nopea”. Hyvää saatavuutta käytetään etenkin poliittisissa keskusteluissa laadun mittarina läpi terveydenhuollon kentän sekä yksityisellä että julkisella sektorilla.
Pessimisti voisi pitää hyvää saatavuutta myös ylitarjonnan tai huonon kysynnän merkkinä. Hyvä saatavuus ei siis voi olla ainoa tai edes tärkein kriteeri, kun hahmottelemme tulevaisuuden toimintamme suuntaviivoja. Jos varaa ylitarjontaan ei ole, kannattaa palata taas tuohon ajatukseen palveluiden oikea-aikaisuudesta. Se taas on huomattavasti monisyisempi ja hankalammin kasattava kokonaisuus kuin pelkkä nopea saatavuus.
Puhuttaessa terveydenhuollon laadusta tulisi aina määrittää, mitä juuri siinä tilanteessa laadulla tarkoitetaan. Potilas määrittää laadun eri tavalla kuin lääkäri tai sairaanhoitaja. Poliitikoilla taas on omat intressinsä. Mitataanko laatu rahalla, potilaskontaktien määrällä (tai saatavuudella), potilastyytyväisyydellä vaiko saavutetulla terveyshyödyllä? Ääritapauksessa voi käydä niin, että eri mittareilla laatua mitattaessa parhaaseen tulokseen päästään täysin vastakkaisilla toimenpiteillä. Voidaanko olettaa, että potilas tai poliitikko pystyy arvioimaan terveydenhuollon laatua samoilla kriteereillä kun näyttöön perustuvaan tietoon näkemyksensä perustava terveydenhuollon ammattilainen? Toisaalta ammattilaisilta voi puuttua realistinen näkemys toiminnan vaatimista ja sille asetetuista taloudellisista reunaehdoista.
Jos tavoitteena on laadukas terveydenhuolto, THL:n määritelmä on hyvä lähtökohta. Oikein ajoitettu ja tarpeiden mukainen palvelu vaatii moniammatillisesti luotuja alueellisia hoitoketjuja. Näiden hoitoketjujen tulee olla myös kansallisesti mahdollisimman yhtenäisiä ja perustua mahdollisuuksien mukaan näyttöön. Jotta palvelut voidaan tuottaa taloudellisesti kestävästi, vaaditaan myös monikanavaisen rahoitusmallin huomattavaa yksinkertaistamista.
Laatua terveydenhuoltoon ei saada yksittäisillä helpoilla toimenpiteillä. Sen saavuttamiseksi tarvitaan varsin monialaista ja moniammatillista yhteistyötä. Poliittiset tahot määrittävät taloudellisen liikkumavaran.
Tuota liikkumavaraa meillä on tulevaisuudessa entistä vähemmän, etenkin jos haluamme pitää terveydenhuollon potin bruttokansantuotteestamme entiseen tapaan suhteellisen matalana. Väestö ikääntyy ja hoidot kehittyvät, joten paine kustannusnousulle on voimakas. Jos tässä tilanteessa laadun ainoaksi mittariksi jää palveluiden nopea saatavuus, on kustannuskehitys ennennäkemättömän nousun edessä.
