Ex-meppi Eija-Riitta Korhola kirjoittaa uudessa kirjassaan Ilkeitä ongelmia (Tammi) liittymisestään kristillisdemokraatien jälkeen 2003 kokoomukseen. Se aiheutti hänen mukaansa keskisuuren äläkän ”aina lähes samoin sanoin: kuinka voit ajaa ihmisoikeuksia, heikompien ja ympäristön asiaa kokoomuksessa”.
– Kokoomuksen aktiivit olivat mainettaan parempia. Olin iloisesti yllättynyt sydämellisyydestä, jota kohtasin. Eihän kukaan lähde tieten tahtoen ajamaan ”kovia arvoja”, ”purkamaan peruspalveluita”, ”sortamaan heikkoja” tai pistämään ”köyhiä kyykkyyn”, Eija-Riitta Korhola toteaa.
– Rinteen hallitusta seurattuani voin vain todeta, että kokoomuksen retoriikka talouden tosiasioiden valossa on ollut kautta vuosien yksinkertaisesti rehellisempää, ja siitä se on joutunut usein maksamaan. Me emme ikinä kehtaisi pukea esimerkiksi ministerien palkankorotusta eufemismiin ”säästöjen poisto”, kuten demarit tekivät syksyllä 2019. Mutta jos tällainen retoriikka menee läpi kansan parissa, olkoon sitten niin.
Korholan mukaan hän alkoi tuolloin kysellä pitkän linjan kokoomuslaisilta ”milloin kokoomuksesta tuli pahojen puolue”.
Vastaukset jakaantuivat kahtaalle.
– Seitsemänkymmentäluvun taistolaisuus vastusti riistokapitalismia ja tarvitsi vihalleen kotimaisen kohteen. Porvari sai nukkua huonosti, kun lautasellinen Guatemalan verta kipattiin hänen tunnolleen noin vain. Keskivertokokoomuslainen opettaja oli tapahtumiin yhtä osaton kuin Teiniliiton finninaama, mutta mielikuvajulkisuus sai kokoomuksesta vahvan erävoiton, Korhola kuvailee.
– Toinen imagollinen takaisku sijoitetaan 1980- ja 1990-lukujen vaihteeseen, jolloin talouden ylikuumeneminen ja rahamarkkinoiden liberalisointi ajoi maan syöksykierteeseen. Yhteisvastuullisesti tehdyt ratkaisut menivät kokoomuksen piikkiin. Hallituskumppani demarit osasivat taas kielipelinsä paremmin.
Hänen mukaansa ”politiikka on keskustelua ennen muuta keinoista. Kaikilla puolueilla on kutakuinkin samat päämäärät, mutta näkemykset tavoitteisiin pääsemisestä eroavat”.
– Siksi en millään ole voinut suostua siihen, että joku veisi puoluejäsenyyteni perusteella oikeuteni tavoitella rauhaa, vakautta, hyvinvointia ja heikomman turvaa, sitä samaa mitä muutkin. Minulle on silti syntynyt vaikutelma, että tämä imagorasite kovien arvojen puolueena ei ole enää niin suuri kuin ennen. Kuulen sitä edelleen, mutta huomattavasti enemmän kuulen kritisoitavan kokoomuksen punavihreyttä tai viherliberaaliutta, etenkin vuoden 2019 eduskuntavaalien yhteydessä, jolloin kannatustamme valui perussuomalaisiin.
Ex-mepin mukaan ”osa kokoomuksen perinteisistä äänestäjistä näyttää kypsyneen siihen, että puoluejohto pyrkii puhuttelemaan vihreitä äänestäjiä ja pitää konservatiivista kannattajakuntaa saavutettuna etuna”.
– Se ilmeisesti luottaa, että nämä ovat niin konservatiivisia, etteivät kykene vaihtamaan äänestyskäyttäytymistään. Juuri tässä tarkoituksessa yllättävän moni vaalikentillä vastaan tullut sanoi näpäyttävänsä kokoomusta: muistuttaakseen, ettei ole itsestäänselvyys. Suomen tulevaisuus on sen verran tärkeä, etten jäisi katsomaan, kun kannatuksemme vuotaa, Eija-Riitta Korhola toteaa.
– Kannattajakuntaa en ainakaan vaihtaisi, mieluummin tarkistaisin, onko johdon tilannetaju huippuunsa viritetty. Jos saisin päättää, antaisin tähtien loistaa sillä kokoomuksella on loistavia yhteiskunnallisia keskustelijoita, ja lisää on tulossa. Ensitöikseni valjastaisin lahjakkaan Elina Lepomäen puolueen vastuupaikoille.
LUE MYÖS:
”Nämä ongelmat ovat pahempia kuin ilmastonmuutos”
Eija-Riitta Korhola: Minua ei haluttu eurovaaleihin
