X
SULJE MAINOS
Nuorella voisi olla rajoituksia muutaman kuukauden ajan ajokortin saamisen jälkeen. LEHTIKUVA/MIKKO STIG

KSML: Tulossa ajokortti kaikille 17-vuotiaille

Jatkossa ajokortin saattaa saada jo 17-vuotiaana, mikäli huoltaja sen sallii.

Liikenne- ja viestintäministeriö esittää, että poikkeuslupajärjestelystä luovuttaisiin, ja ajokortti-ikää laskettaisiin jo ensi keväänä, kertoo Keskisuomalainen.

Samalla alaikäisten autoilua aiotaan kuitenkin rajoittaa. 17-vuotiailla olisi voimassa ajokielto sekä lauantaisin että sunnuntaisin puoliltaöin aamuviiteen. Rajoitus päättyisi kuljettajan täyttäessä 18 vuotta. Lisäksi 17-vuotiaiden tulisi käyttää alaikäisen kuljettajan tunnusta.

– Jatkossa 17-vuotiaat voisivat saada rajoitetun ajokortin, vahvistaa yksikön johtaja Sini Wirén liikenne- ja viestintäministeriöstä KSML:lle.

Taustalla on vuonna 2018 uudistettu poikkeuslupajärjestelmä, joka on osoittautunut hallinnollisesti raskaaksi. Poikkeuslupia on haettu arvioitua enemmän: vuonna 2020 niitä myönnettiin lähes 15 000, ja luku on yhä kasvussa. Lähes jokainen hakemus hyväksytään, sillä hylkypäätöksen saa vain noin viisi prosenttia anomuksista.

– Uusi käytäntö ei määrien kannalta välttämättä hirveästi poikkea aiemmasta, mutta yhdenvertaistaa ja yksinkertaistaa ajokortin hakuprosessia, Wirén sanoo.

Liikenneturvan mielestä esitetyt rajoitukset eivät riitä.

– Turvallisuusongelmaa ratkaistaan nyt väärässä järjestyksessä. Jos ajokortti-ikää aiotaan laskea, tarvitaan kunnianhimoisempia turvallisuustoimia. Puhutaan esimerkiksi kuljettaja­koulutuksen lisäämisestä, mutta vain kahdesta tunnista. Kaikessa korostuu se, ettei uudistus saa maksaa, sanoo Liikenneturvan toimitusjohtaja Pasi Anteroinen.

Hän perää nuorille kuljettajille lisää rajoituksia.

– Tutkimusten mukaan rajoitukset toimivat paremmin, kun niitä on enemmän. Yöajon rajoittamisen lisäksi tulisi rajoittaa esimerkiksi kyydissä olijoiden määrää ja kieltää alkoholin pitäminen mukana autossa.

Wirénin mukaan lisärajoituksille ei ole nähty perusteita. Hänen mukaansa tällaisilla määräyksillä ei välttämättä ratkaista todellista ongelmaa.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt