Verkkouutiset

Krista Kiuru. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER

Krista Kiuru Ylelle: Epidemia on saatava hallintaan

Hallitukselle esitetään torstaina ravintolarajoitusten kiristämistä ja koronapassin käytön laajentamista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) sanoo nykyisen koronavirustilanteen vaativan uusia rajoitustoimia. Ne kohdistettaisiin erityisesti rokottamattomiin henkilöihin koronapassin käyttöä laajentamalla.

– Epidemian voimakkuus on nyt sitä luokkaa, että epidemia on saatava hallintaan, jotta hätäjarrua ei tarvita, Kiuru sanoo Ylelle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Sosiaali- ja terveysministeriö sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL aikovat esittää torstaina sote-ministeriryhmälle uusia toimenpiteitä. Ravintoloita koskevat rajoitukset voisivat kiristyä jo viikonloppuna, jos hallitus näin päättää.

THL:n mukaan koronan vuoksi sairaalahoidossa on tällä hetkellä 306 potilasta, joista 42 on tehohoidossa.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) on kutsunut tilannetta huolestuttavaksi ja todennut hallituksen neuvottelevan asiasta ensi viikon alussa. Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä vaati tiistaina hallitukselta tiukempia toimia tartuntamäärien nousun pysäyttämiseksi.

LUE MYÖS:
Edustajan kuusi ehdotusta – tässä olisi ratkaisua koronaan (VU 24.11.2021)
Professori haluaa rokotettujen ja rokottamattomien välille selvän eron (VU 24.11.2021)

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)