Verkkouutiset

PS:n puheenjohtaja Jussi Halla-aho: Nykyinen hallitusohjelma kelpaa

Perussuomalaisten uuden puheenjohtajan mukaan kokoomus päättää itse, kenen kanssa se on valmis hallitusyhteistyöhön.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Perussuomalaisten puheenjohtajaksi valitun Jussi Halla-ahon mukaan perussuomalaiset ovat sitoutuneet tukemaan keskustalle ja kokoomukselle tärkeitä hankkeita, kuten maakuntauudistusta, sote-uudistusta ja valinnanvapautta, joten hallituksen on toteutettava myös perussuomalaisille tärkeitä asioita.

– Perussuomalaiset eivät ole hinnalla millä hyvänsä hallituksessa. Meille kelpaa nykyinen hallitusohjelma, mutta me edellytämme, että meille tärkeitä kirjauksia noudatetaan. Jos niitä ei toteuteta, meillä ei ole syytä olla hallituksessa, Halla-aho sanoi ensimmäisessä tiedotustilaisuudessaan puoluekokouksessa.

Halla-aho nosti erikseen esiin turvapaikkapoliittisen toimenpideohjelman. Alkoholilaista hän totesi, että myös hallituskumppanien pitäisi noudattaa sitä, mitä vuosi sitten on sovittu. Itse hän sanoi olevansa liberaalin alkoholipolitiikan kannalla.

Kokoomuksesta Halla-aho totesi, että kokoomus päättää täysin vapaasti omien sääntöjensä puitteissa, kenen kanssa se tekee tai on tekemättä hallitusyhteistyötä.

– Minä olen ilmaissut sen, mikä on minun suhtautumiseni perussuomalaisten osallistumiseen hallitukseen, ja kokoomus päättää omalta kohdaltaan, Halla-aho sanoi.

”Ei mitään ristiriitaa”

Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo sanoi tänään Verkkouutisten haastattelussa, että Halla-ahon valinta on vakavan harkinnan paikka, eikä pelkkä hallitusohjelmaan sitoutuminen enää riitä.

Orpon mukaan kokoomus voi olla vain sellaisessa hallituksessa, joka nojautuu kestäviin ja hyviin länsimaisiin arvoihin. Sellaisia ovat Orpon mukaan esimerkiksi jokaisen ihmisen luovuttamattomat ihmisoikeudet ja oikeusvaltioperiaate.

Orpo nosti haastattelussaan esille hallitusohjelman kirjauksen, jonka mukaan ”Suomi on avoin ja kansainvälinen, kieliltään ja kulttuuriltaan rikas maa”.

Halla-aholta kysyttiin, pystyykö hän allekirjoittamaan tämän.

– Suomessa asuu esimerkiksi suomalaisia, ruotsalaisia, tataareja, saamelaisia. Suomi on luonnostaan monikansallinen, monietninen, monikielinen maa. Tätä me kannatamme täysin lämpimästi, Halla-aho vastasi.

– Mitä kansainvälisyyteen tulee, kyllä me kannatamme kanssakäymistä muiden maiden kanssa. Me kannatamme matkustamista. Meille sopii se, että ihmiset menevät työhön maasta toiseen. Ei mitään ristiriitaa, Halla-aho jatkoi.

Halla-aho kertoi, että keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä on onnitellut häntä, ”kuten hyviin tapoihin kuuluu”. Halla-aho sanoi, ettei hän tiedä, onko kokoomuksen puheenjohtaja yrittänyt soittaa hänelle, koska hänellä ei ole Orpon numeroa eikä hän ole vastannut tuntemattomiin numeroihin.

Halla-aho ei ryhdy ministeriksi

Perussuomalaisten ministerisalkuista Halla-aho totesi, että normaalitilanne olisi, että hän uutena puheenjohtajana perisi väistyvän puheenjohtajan ministerisalkun eli ulkoministerin salkun.

– Itse en ole käytettävissä ministerin tehtäviin, mutta katson, että minulla on hyvin painava sana sanottavana siihen, kuka tässä tehtävässä on.

Halla-ahon mukaan on monia syitä, miksi hän ei itse lähde hallitukseen.

– Te voitte kysyä esimerkiksi hallituskumppaneilta, onko hyviä syitä siihen, että Halla-aho ei tule hallitukseen. Uskon, että tässä hiukan herkässä tilanteessa perussuomalaisten täysin realististen ja kohtuullisten tavoitteiden ajaminen hallituksessa voisi vaikeutua, jos näinkin provosoiva henkilö kuin minä väkisin sinne omine henkilöineni tunkisin, Halla-aho lausui.

Lisäksi Halla-aho totesi, ettei hän ole kansanedustaja.

Halla-aho aikoo käydä keskustelut perussuomalaisten ministereiden, eduskuntaryhmän ja puoluehallituksen kanssa. Halla-aho sanoi toivovansa, että ministereiden osalta päästäisiin kaikkia tyydyttävään lopputulokseen.

Halla-aho toivoo Soinin vetävän itse johtopäätökset

Halla-aho ei suoraan ottanut kantaa siihen, voiko Timo Soini jatkaa ulkoministerinä. Halla-aho toivoi, että Soini vetäisi omat johtopäätöksensä. Halla-aho ei kertonut, onko hänellä jo ehdokas ulkoministeriksi.

Puolustusministeri Jussi Niinistön Halla-aho sanoi nauttivan lähes yksimielistä tukea puolueen sisällä, vaikka Niinistö ei tullutkaan enää valituksi puolueen ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi. Valituksi tuli Halla-ahon tukema kansanedustaja Laura Huhtasaari.

Halla-aho sanoi luulevansa, että puoluekokousväki halusi lähettää hyvin voimakkaan signaalin siitä, minkälaisilla teemoilla he haluavat puolueen profiloituvan jatkossa.

– On selvää, että perussuomalaiset eivät valinneet minua ainoastaan siksi, että olen niin vetreä ja komea, vaan he halusivat nimenomaan ottaa kantaa puolueen imagoon ja linjaan. On aivan selvää, että tämän linjan täytyy näkyä myös ministeriryhmässä ja puoluehallituksessa.

Halla-aho perusteli keskustelua ministerisalkuista myös sillä, että aiempien nimitysten yhteydessä eduskuntaryhmää ei ole kuultu.

– Perustan esitykseni huolelliseen harkintaan, Halla-aho lupasi.

”Perussuomalaiset ei ole vankila”

Halla-aho sanoi, ettei ministerisalkkujen jaolla ole tulenpalava kiire, vaan ensin tärkeintä on päästä yli puheenjohtajan valinnasta ja Soinin jälkeisestä ajasta.

– Tässä on tiettyjä jännitteitä ilmassa, jotka saattavat valitettavasti purkautua hallitsemattomilla tavoilla.

Hän aikoo käydä keskusteluja kansanedustajien kanssa ja tutkailla heidän tuntojaan. Halla-aho sanoi, että perussuomalaiset jatkavat yhtenä joukkueena eteenpäin, mutta jos joku haluaa lähteä puolueesta, niin edellisen puheenjohtajan sanoin ”perussuomalaiset ei ole vankila”.

Halla-aho toisti kantansa, että perussuomalaisten oman presidenttiehdokkaan nimeämistä täytyy pohtia siitä näkökulmasta, onko sillä saavutettavissa jotakin. Hän ei vastusta oman ehdokkaan nimeämistä, vaan hän aikoo luottaa asiassa parviälyyn enemmän kuin omaan viisauteensa.

Presidenttiehdokkaan nimeäminen on asialistalla huomenna, kun perussuomalaisten puoluekokous jatkuu.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)