Britannian hallituksessa muhii syvä tyytymättömyys Kiinan toimintaan koronakriisissä, kertoo Daily Mail. Britit syyttävät Kiinaa disinformaation levittämisestä ja taloudellisen asemansa pönkittämisestä pandemian keskellä.
Virukseen on Britanniassa kuollut jo yli tuhat ihmistä.
– Tällä hetkellä ainoa prioriteetti on tietenkin kriisin hoitaminen, mutta kaikki tietävät että luvassa on tilinteko kun tämä on ohi, hallituslähde kommentoi brittien Kiina-linjaa.
Kiinasta levinneiden salaliittoteorioiden mukaan virus olisi yhdysvaltalaisten levittämä.
– Tällä hetkellä käynnissä on ruma disinformaatiokampanja, ja se ei ole hyväksyttävää. Kiinan hallitus tietää olleensa tässä väärässä, mutta vastuunkantamisen sijasta he levittelevät valheita, brittilähde sanoo.
Britannian ulkopoliittisen selonteon laatiminen on keskeytetty pandemian ajaksi. Lähteiden mukaan tyytymättömyys Kiinaan tulee näkymään selonteossa.
Pääministeri Boris Johnsonia kehotetaan nyt uudelleenharkitsemaan kiinalaisyhtiö Huawein roolia Britannian 5G-verkostojen rakentamisessa. Britit haluavat myös Kiinan sulkevan villieläintorinsa, tai maata odottaa ”hylkiövaltion” asema, nimetön ministeri varoittaa.





