X
SULJE MAINOS
Kiinalaisia 100 juanin seteleitä sekä 100 Yhdysvaltain dollarin seteleitä. LEHTIKUVA/AFP Nicolas Asfouri

Kiina digitalisoimassa valuuttansa – mahdollisuus totaaliseen valvontaan

Kiina haluaa digijuanin myös kansainväliseen maksuliikenteeseen.

Kiina haluaa muuttaa setelikantansa suurelta osin digitaaliseksi. Uudistus tarjoaisi keskuspankille näköyhteyden lähes kaikkeen rahalla maksamiseen ja mahdollistaisi taloudellisen vaihdon tiukan kontrollin.

Hanke on nyt pilottivaiheessa neljällä alueella Kiinassa, tavoitteena on tuoda digijuan maksuvälineeksi myös kansainväliseen vaihtoon.

”Digijuan” ei ole bitcoinin tapainen keskuspankeista riippumaton kryptovaluutta. Yksikkö on samaan tapaan Kiinan keskuspankin liikkeelle laskema maksuväline kuin perinteinen juanin seteli. Digitaalinen ”seteli” siirtyy maksutapahtuman yhteydessä päätelaitteelta toiselle samaan tapaan kuin paperiseteli lompakkojen välillä.

Coinmotionin teknologiajohtaja Pasi Matilaisen mukaan digijuanin tekninen toteutus ei ole täysin tunnettu. Alkuvaiheen ominaisuudet voivat myös muuttua ajan myötä. Perustava lähtökohta kuitenkin on, että Kiinan keskuspankki tuntee digitaalisoidun rahan omistuksen, seuraa tämän muutoksia ja ilmeisesti muistaa ainakin joltain osin omistuksen historian.

Digijuanin teknistä alustaa on rakennettu useita vuosia, nyt järjestelmää testataan käytännössä ainakin neljällä eri alueella Kiinassa. Alueellisesti pilotointi on keskittynyt Shenzhenin, Suzhoun, Chengdun ja Xiongan kaupunkeihin. Pitkän tähtäimen tavoite on kehittää digijuanista maksuväline myös kansainväliseen kauppaan.

Julkilausuttu tavoite on digitalisoida setelikanta valtaosaltaan. Kiinan valtiolle digiraha tarjoaa mahdollisuuden kiristää taloudellisen toiminnan valvonta ennenäkemättömän tarkaksi. Perinteisen käteisen rahan tarjoama yksityisyys voidaan menettää täydellisesti setelien digitalisoituessa.

Uudistus on herättänyt huolta Kiinan ottaman kontrollin lisääntymisestä entisestään. Huolen jakaa myös Matilainen.

– Tilannetta pahentaa mahdollisuus yhdistää maksuliikenne kansalaispisteisiin. Digijuan avaa mahdollisuuden esimerkiksi suoraan sakottamiseen tai kohteen toiminnan rajoittamiseen.

China Briefing -julkaisun mukaan pilottivaihe kestää vähintään vuoteen 2023, mahdollisesti pitempäänkin teknisistä päivitystarpeista riippuen. Digijuaneja voi julkaisun mukaan käyttää tällä hetkellä esimerkiksi Alibaba -verkkokaupan elintarvikeostoissa sekä joissain ruokakaupoissa.

Bitcoinia kevyempi

Digirahan pilotoinnista on kuitenkin vielä pitkä matka Kiinan hahmottelemien tavoitteiden toteutumiseen.

Suuri yleisö voi karsastaa digirahaa, joka antaa viranomaisille suoran näköyhteyden pienimpiinkin maksutapahtumiin. Muut valtiot voivat samalla yrittää torjua Kiinan valuutan käyttöä omalla maaperällään. Onnistuminen tässä ei kuitenkaan ole itsestään selvää.

Myös dollarin käyttöä on yritetty estää monissa valtioissa, mutta asiassa on usein onnistuttu huonosti. Jos esimerkiksi Suomen kansalaisella olisi digijuaneja Kiinan keskuspankin ylläpitämässä järjestelmässä, valtion olisi vaikea estää ostosten tekemistä kiinalaisista verkkokaupoista.

Megahankkeen toteuttamisessa on kuitenkin ratkaistava myös monia teknisiä haasteita. Matilaisen mukaan digijuan ei vertaudu suoraan bitcoiniin, vaikka molempien omistus tallentuu lohkoketjuun.

Bitcoinin tapauksessa ohjelma tarjoaa avoimen rajapinnan, mihin kuka tahansa voi liittyä ohjelman itsensä valvomien sääntöjen puitteissa.

– Bitcoinin tapauksessa ohjelma itse takaa teknisesti turvallisuuden, ilman keskusjohtoa tai luottamusta ulkopuolisiin toimijoihin.

Digijuanin turvallisuudesta ja yksiköiden aitoudesta vastaa sitä vastoin keskuspankki ja tämän luotettaviksi määrittelemät toimijat.

– Teknisesti malli on bitcoinia kevyempi, koska luotettavuus perustuu Kiinan keskuspankin viranomaispäätöksiin. Laskentateholle ei ole samalla tavalla tarvetta, Matilainen kertoo.

EU harkitsemassa pohtimiseen ryhtymistä

Valuuttojen digitalisointia pohtii tällä hetkellä moni muukin kuin Kiina.
Ideaan on ollut pakko reagoida etenkin Yhdysvalloissa, joka on jumiutunut kilpailussa pahasti lähtötelineisiin.

Digidollari on vasta yksityisen sektorin alustavien tutkimushankkeiden tasolla. Kilpailua voi kuitenkin jatkossa tasoittaa dollarin perinteinen asema luotettuna ja tunnettuna maailmankaupan valuuttana.

EU on tavanomaiseen tapaansa vasta harkitsemassa pohtimiseen ryhtymistä. EKP antaa kuluvana vuonna lausunnon siitä, käynnistetäänkö lähitulevaisuudessa digitaalisen euron tutkimusprojekti.

Hybridimalli mahdollinen

Teknologia-asiantuntija Pekka Kaipio Osuuspankista korostaa digijuanin olevan pitkälti vasta kehittelyvaiheessa. Hänen mukaansa on vielä epävarmaa, millä lailla digijuan ylipäänsä perustuu lohkoketjuun.

Kaipio ei usko mallin perustuvan siihen, että Kiinan keskuspankki identifioisi jokaisen digijuanin ja rakentaisi lohkoketjua tämän omistuksen muutoksista.

– Tämä olisi kokonaan uudenlainen konsepti, missä on vaikea nähdä ponnistukseen vertautuvaa hyötyä.

Kaipio pitää todennäköisenä hybridimallia, missä pääosa tapahtumista on keskuspankin hallitsemassa perinteisessä tilijärjestelmässä. Pienet käteismaksua vastaavat tapahtumat hyödyntäisivät järjestelmään liitettyä lohkoketjupohjaista toimintoa.

HEIKKI JAAKKOLA

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt