Keskustanuoret ottaisi lisää velkaa pakolaiskriisin hoitoon – ”kuluja ei voi vierittää kansalaisen niskaan”

Turvapaikanhakijoista aiheutuvat kulut pitää määritellä valtion menokehyksen ulkopuolelle ja kattaa kertaluontoisella valtion velkarahalla, vaatii Keskustanuoret.

Keskustanuorten mukaan on oikeudenmukaista, että valtion kehysriihessä ei aseteta huonosti toimeentulevia ihmisryhmiä vastakkain siirtämällä turvapaikanhakijoista koituvia kuluja esimerkiksi sosiaaliturvakiristysten varaan.

– On oikein, että Suomen velkaantuminen otetaan vihdoin hallituksessa tosissaan, mutta tällaisessa poikkeuksellisen yllättävässä tilanteessa kuluja ei voi vierittää kansalaisen niskaan, sanoo Keskustanuorten puheenjohtaja Hilkka Kemppi.

Hänen mielestään nyt täytyy nähdä numeroiden ylitse ja tunnistaa umpikuja.

– Hallitus on ottanut turvapaikanhakijatilanteen, ihmisten hädän ja turvallisuuden tosissaan, jonka vuoksi kustannuksia ei olisi voitu välttää, sanoo Kemppi.

Hän toteaa, että EU-maiden velkaantumista valvova komissio on ilmaissut ymmärryksensä valtioiden pakolaiskriisin hoitoon tarkoitetuille lisäveloille, jonka vuoksi liiallisen alijäämän menettely ei saa nyt painaa vaakakupissa.

– Suomen olemattomasta talouskasvusta ja velkataakastakin huolimatta painavin arvo tässä keskustelussa on yhteiskuntarauha, turvallisuus ja turvapaikan saaneiden kotoutuminen – näistä asioista minä en ole valmis tinkimään lisävelankaan edessä, Kemppi sanoo.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt