Keskustan eduskuntaryhmä on kokoontunut kuulemaan, minkälaisen ehdotuksen pääministeri Sanna Marin (sd.) on tehnyt.
– Yön aikana keskusteluissa on edetty. Kerron tästä eduskuntaryhmälle nyt, keskustan puheenjohtaja, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko sanoi toimittajille eduskunnassa.
Saarikko kertoi käyneensä pääministeri Marinin kanssa kahdenkeskeisen keskustelun viime yönä.
Kansanedustaja Joonas Könttä (kesk.) luonnehti tunnelmaa jännittäväksi.
– Nähdään, onko pääministeri löytänyt sopivan ratkaisun vai ei, Könttä sanoi kokoukseen mennessään.
”Eihän tässä mikään kiire ole”
Valtiovarainministeri Matti Vanhanen myönsi, että hänellä on tietoa keskusteluiden sisällöstä.
– Katsotaan nyt, miten ryhmässä asioista ajatellaan, Vanhanen sanoi.
Vanhaselta kysyttiin, onko mahdollista, että sopu syntyy.
– Kyllä kaikki on ehdottomasti mahdollista. Eihän tässä mikään kiire ole, Vanhanen totesi.
Hallituksen puoliväliriihen neuvottelut ovat olleet käynnissä jo kahdeksan päivää.
Myös SDP:n, vihreiden ja vasemmistoliiton eduskuntaryhmät ovat koolla. RKP:n eduskuntaryhmä kokoontui jo eilen.





