X
SULJE MAINOS
Keskustan varapuheenjohtaja Markus Lohi. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Keskustan Markus Lohi: Kela-korvauksia ei ole perustetta poistaa

Varapuheenjohtajan mukaan on pikemminkin tarve keskustella korvausten kehittämisestä.

Keskustan varapuheenjohtaja, eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi ei näe perustetta poistaa yksityisen sairaanhoidon Kela-korvauksia.

Hänen mukaansa hallitus ei ole asiasta päättänyt, eikä Kela-korvausten poistaminen sisälly hallitusohjelmaan.

– Kela-korvauksilla on paikkansa osana suomalaista terveydenhuoltoa turvaten palveluiden saatavuutta myös pienituloisille esimerkiksi suun terveydenhuollossa, vaikkakin niiden suhteellinen merkitys on pienentynyt leikkausten vuoksi, Markus Lohi sanoo tiedotteessa.

Hänen mukaansa yksityisten terveyspalveluiden rooli on tärkeä, kun rakennetaan siltaa kohti uusia hyvinvointialueita, eikä sitä pidä vaarantaa ”ideologissävytteisillä heitoilla”.

– Sote-uudistuksen kynnyksellä Kela-korvauksien osalta on pikemmin tarve keskustella Kela-korvausten kehittämisestä kuin poistamisesta niin kansalaisten kuin sote-sektorin yritysten näkökulmasta. Tärkeää on myös varmistaa monituottajuus ja palveluseteleiden käyttö osana sote-uudistusta, Lohi näkee.

Parlamentaarinen työryhmä käy läpi syksyn aikana sosiaali- ja terveydenhuollon monikanavarahoitusta. Tiedotteen mukaan keskusta on valmis katsomaan avoimesti monikanavarahoituksen kehittämistä osana uudistuvaa sote-rahoitusta tämän vuosikymmenen aikana.

LUE MYÖS:
Kela-korvaukset poistumassa – ”Tajuaakohan hallitus, mitä se tarkoittaa?”

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt