Suomalaiset ovat ostaneet kauppareissuillaan tänä vuonna erityisen innokkaasti mansikoita
Mansikoiden suosio on huomattu myös Vantaan Kauppakeskus Jumbon K-Citymarketissa.
Kauppias Sami Hertell kuvailee mansikoita tämän vuoden juhannuksen poikkeukselliseksi hittituotteeksi.
– Mansikka kypsyi kovilla helteillä aivan silmissä. Minun kauppiasaikanani ei koskaan ole ollut vastaavaa tilannetta, että mansikkasesonki ja juhannus ovat samaan aikaan. Se toi lisämausteen tämän vuoden juhannukseen, Hertell kertoo Taloussanomille.
Hertell muistuttaa, että koska mansikkasesonki on alkanut tänä vuonna aikaisin, se myös päättyy aiempaa nopeammin.
Hänen mukaansa suomalaiset suosivat perinteisiä ruokia juhannuksena ja jouluna.
– Kalaa, lihaa, makkaraa, nyt grillataan. Kotimaiset kasvikset ovat suosittuja.
– Isompana trendinä raakamakkarat ja vähän erikoisemmat naudan grillattavat osat ovat nyt nostaneet päätään.