Artikkelit: Ulkomaat

Itsenäistä ydinkäyttöistä Poseidon-torpedoa on kutsuttu tuomiopäivän aseeksi.
Rajavartijat ampuivat salakuljettajia ja loikkausta yrittäneitä ihmisiä.
Yhden minkin hinnaksi tulee lähes 150 euroa.
Uusiseelantilainen epidemiologi suostutteli maan hallituksen tiukentamaan viruslinjaansa.
Osa ensimmäisen aallon koronapotilaista kärsii vieläkin vakavista jälkioireista.
Sarah Huckabee Sanders hakee tukea entiseltä esimieheltään.
Lääkärit ja tutkijat vaativat kannanotossaan kovia sulkutoimia Ruotsiin.
Gordon Brown sanoo, että kansalaiset ovat menettäneet luottamuksensa hallitukseen.
Tutkijat varoittavat purkamasta rajoitustoimia ennen rokotusten etenemistä riittävän pitkälle.
Venäjän presidentti kiistää omistavansa miljardirakennelmat Mustanmeren rannalla.
Komissio esittää riskialueilta saapuville tiukempia testaus- ja karanteenitoimia.
Asiantuntijat näkevät Venäjän ja Valko-Venäjän levottomuuksissa yhtäläisyyksiä.
Brittivarianttia on löydetty Norjassa nyt 70 tapausta, joista 17 liittyy uuteen purkaukseen.
Mark Galeottin mukaan Venäjän tilanne uhkaa Euroopan turvallisuutta.
Ympärivuorokautinen valvonta on Matrosskaja Tišinassa arkipäivää.
Professori Jordan Petersonin uutuusteos ilmestyy maaliskuussa.
Venäjän muuttamista on tutkijan mukaan hyödytöntä haikailla.
Jos kansallispuolue voittaa, kansanäänestys pidetään, lupaa Nicola Sturgeon.
Päätös abortin kieltämisestä on moninkertaistanut ulkomailla aborttia hakevien puolalaisnaisten määrän.
Kaja Kallaksesta tuli maan ensimmäinen naispääministeri.
Uusi presidentti parantaa EU:n ja USA:n välejä, Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja uskoo.
Osa eliitistä pitää turvallisuuskoneiston kylmäverisiä otteita uhkana maan vakaudelle.
Poliisiväkivaltaa piilotellaan, mielenosoituksista syytetään ulkovaltoja.
Helposti tarttuvaa koronamuunnosta on todettu myös Suomessa.
Britannian koronasulku pysyy vielä voimassa, maan terveysministeri sanoo.
Pohjoismaiden on ajettava tiukkaa Venäjä-linjaa, Ulf Kristersson sanoo.
Yli 3300 ihmistä pidätettiin Aleksei Navalnyin tueksi järjestetyissä mielenosoituksissa.
Kiinalaishävittäjät loukkasivat Taiwanin ilmatilaa.
Ennusteet laimeasta toisesta aallosta menivät pieleen.
Tutkijat pitävät EU:n tähänastista reaktiota Aleksei Navalnyin myrkytysyritykseen aivan liian laimeana.
Opettajat ovat tyrmistyneitä ruotsalaiskunnan linjauksesta.
Yhdysvaltojen kohtalo ratkeaa professori Andrew A. Michtan mukaan jo muutaman lähivuoden aikana.
Presidentti Vladimir Putinin toiminnalla on ex-suurlähettiläs Michael McFaulin mukaan selkeät tavoitteet.
Ex-presidentti antoi ensimmäisen vallanvaihdoksen jälkeisen lausuntonsa.
Ottaako Kreml uuden verisunnuntain riskin, Mark Galeotti pohtii.
Koronakohut ovat vaatineet veronsa, valtiotieteilijä arvioi.
Poliisi on jo hajottanut Aleksei Navalnyin vapauttamista vaativia mielenosoituksia.
Uudet matkustusrajoitukset huolestuttavat Viron hallitusta.