Osa Yhdysvaltain kouluttamista entisistä Afganistanin tiedustelupalvelun jäsenistä ja erikoisjoukkojen sotilaista on liittynyt terroristijärjestö Isisin riveihin, koska sen katsotaan olevan ainoa Talebanin haastava voima, kertoo The Wall Street Journal (WSJ).
Ääriliike Taleban otti Afganistanin takaisin haltuunsa maan hallituksen kaaduttua elokuussa. Yhdysvaltalaisjoukot poistuivat maasta pian tämän jälkeen. Nyt Taleban jahtaa entisiä tiedusteluvirkailijoita ja eliittisotilaita, jotka kokevat tulleensa hylätyiksi.
WSJ on haastatellut Talebanin johtajia, entisiä Afganistanin tasavallan turvallisuusvirkailijoita ja kansalaisia.
Heidän mukaansa Isisiin liittyneiden loikkareiden määrä on suhteellisen pieni, mutta kasvussa. Uusien jäsenien sanotaan tuovan mukanaan asiantuntemusta tiedustelu- ja sodankäyntitekniikoissa, mikä voi vahvistaa Isisin kykyä kyseenalaistaa Talebanin ylivalta.
Isisin Khorasanin provinssi (Isis-K) on toteuttanut Yhdysvaltain vetäytymisen jälkeen useita itsemurhaiskuja moskeijoissa ja Kabulin lentoasemalla. Myös Talebanin saattueita vastaan on hyökätty toistuvasti. Isis-K on taistellut viime vuosina Taleban-liikettä vastaan.
– Isisistä on tullut joillakin alueilla erittäin houkutteleva entisille Afganistanin turvallisuusjoukkojen ja puolustusvoimien jäsenille, jotka ovat pudonneet tyhjän päälle, sanoo maasta lähtenyt Afganistanin tiedustelupalvelun entinen johtaja Rahmatullah Nabil.
– He olisivat liittyneet vastarintaliikkeeseen, jos sellainen olisi olemassa. Mutta tällä hetkellä Isis on ainoa toinen aseellinen ryhmä.
WSJ:n mukaan Talebanin joukot löivät syyskuun alussa Panjshirin laaksossa orastavan vastarintaliikkeen. Tämän jälkeen vastarintaliikkeen johtajat pakenivat ulkomaille.
Satojen tuhansien entisten tiedusteluvirkailijoiden, sotilaiden ja poliisien kerrotaan olevan työttöminä ja pelkäävän henkensä puolesta, vaikka Taleban on luvannut armahtaa heidät. Vain murto-osa heistä on palannut töihin Talebanin vallan alla. Kuten lähes kaikki muutkin Afganistanin hallituksen työntekijät, he eivät ole saaneet palkkaa kuukausiin.