Synkkä koronavaroitus Euroopalle: Talvella 500000 kuolemaa

WHO:n mukaan tartuntamäärät ovat kasvaneet alueella voimakkaasti viimeisen kuukauden aikana.
Koronapotilas teho-osastolla Saksassa. / DPA / LEHTIKUVA / PETER KNEFFEL
Koronapotilas teho-osastolla Saksassa. / DPA / LEHTIKUVA / PETER KNEFFEL

Maailman terveysjärjestö WHO varoittaa Euroopan alueen nousseen jälleen koronaviruspandemian keskukseksi. WHO laskee kyseiseen seuranta-alueeseen mukaan myös esimerkiksi Venäjän ja Turkin.

Aluejohtaja Hans Klugen mukaan tartuntamäärien kiihtymisen taustalla ovat ennen kaikkea riittämätön rokotuskattavuus ja rajoitustoimien purkaminen. Viruksen arvioidaan aiheuttavan jopa puoli miljoonaa uutta kuolemantapausta helmikuuhun mennessä.

– Meidän on muutettava taktiikkaamme. Covid-19-tartuntapiikkeihin on reagoitava tehokkaammin ja niitä on pystyttävä myös ehkäisemään, Kluge sanoi BBC:n mukaan.

Euroopan rokotustahti on hidastunut huomattavasti syksyn edetessä. Espanjassa ja Suomessa noin 80 prosenttia on saanut täyden rokotesuojan, mutta esimerkiksi Ranskassa ja Saksassa vain 66–68 prosenttia. Venäjällä täysin rokotettuja on 32 prosenttia.

WHO:n Euroopan seuranta-alueen 53 valtion tartuntamäärät ovat nousseet yli 55 prosenttia viimeisten neljän viikon aikana. Järjestön mukaan tilannetta on pidettävä varoitusmerkkinä koko maailmalle.

Muun muassa Saksassa on huolestuttu epidemian neljännen aallon kiihtymisestä. Maassa vahvistettiin perjantaina ennätykselliset 37 000 uutta tautitapausta. Kuolemantapauksia kirjattiin vuorokaudessa 154 kappaletta.

Mainos