Artikkelit: Talous

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren mukaan Talvivaaraan toiminnan jatkamisen edellytyksenä on ratkaisu, jossa yksityiset toimijat osallistuvat valtion kanssa yhtäläisellä tavalla lisärahoituksen toteuttamiseen.
Metsäteollisuuden vienti ja tuotantomäärät kasvoivat graafista paperia lukuun ottamatta tammi-syyskuussa, kertoo Metsäteollisuus ry.
Kaivosyhtiö Talvivaara teki 29 miljoonan euron tappion heinä-syyskuussa. Vuosi sitten tappiota tuli vain runsaat neljä miljoonaa euroa. Tämän vuoden alusta tappioita on kertynyt 73 miljoonaa euroa.
Talouden epävarmuus hyydyttää kiinteistömarkkinoiden kaikkia osa-alueita, arvioidaan KTI Kiinteistötiedon ja Raklin tiedotteessa.
Ajoneuvojen erikoiskorivalmistaja Profile Vehicles on tehnyt Unkariin historiansa suurimman kertakaupan, kertoo Savon Sanomat.
EU on päässyt yhteisymmärrykseen sokerijuurikkaan viljelyn ehdoista. Ratkaisu turvaa suomalaiselle juurikkaanviljelijälle pitkäaikaisen näkymän tuotannon kehittämiseen.
Viestintäviraston mukaan useat teleyritykset tarjoavat edelleen kiinteitä laajakaistapalveluja lainvastaisilla sopimusehdoilla.
Ruotsin verohallitus toteuttaa sosiaalisten medioiden suuren erityistarkastuksen, jossa selvitetään, ovatko verkossa tuloja ansainneet ilmoittaneet saamansa palkkiot ja ansiot.
Alkuviikosta Ruotsin ylivoimaisesti puhutuimmaksi asiaksi noussut valtiovarainministeri Anders Borgin puuttuva poninhäntä oli myös EKP-johtajan vitsailun aihe hänen vieraillessaan Ruotsissa.
Brittiläinen ase-, turvallisuus- ja ilmailualan yhtiö BAE Systems vähentää 1 775 henkeä telakoiltaan Skotlannissa ja Englannissa ja lopettaa laivanrakennuksen kokonaan Portsmouthissa.
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean selvityksen mukaan apteekkien taloudelliset toimintaedellytykset ovat parantuneet.
Kuusi yritystä osallistuu yhteensä yhdeksällä eri hankkeella hakuprosessiin, jossa tavoitteena on löytää Suomeen paras merituulivoiman kokeiluhanke.
Suomen talouden nykytila ja tulevaisuus näyttävät viimeisten arvioiden mukaan aika kehnoilta.
Yritysten tuotanto on jäänyt viime kuukausina aiempia odotuksia huonommaksi, erityisesti teollisuudessa ja palveluissa.
Ajoneuvojen ensirekisteröinnit vähenivät lokakuussa 4,5 prosenttia vuodentakaisesta. Henkilöautoja rekisteröitiin kuitenkin 11 prosenttia viimevuotista enemmän.
Asuntokauppojen varainsiirtovero aiheuttaa suurta haittaa verrattuna siitä saatavien verotulojen määrään.
Lentoliikenteen matkustajamäärät ovat pudonneet rajusti maakuntien lentokentillä, kertoo Helsingin Sanomat.
Yli 55-vuotiaiden työllisyys on kasvanut huomattavasti viimeisen viidentoista vuoden aikana, Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksesta. ilmenee.
Lapin maakuntajohtaja Mika Riipi epäilee, että kahden valtionyhtiön strategiset intressit - Finavian ja Finnairin - ajavat lentoasemaverkoston karsintaan.
Kiinteistöliiton mukaan putkistoremonttien kustannukset ovat pysyneet ennallaan, joka tarkoittaa samalla sitä, että niiden alueellinen hintahaitari on varsin suuri.
Euroopan komissio lupailee euroalueelle käännekohtaa mutta alentaa samalla ennustettaan ensi vuodelle.
Sampo-konsernin tulos ennen veroja tammi-syyskuulta nousi 1,23 miljardiin euroon, kun se vuosi sitten saman aikaan oli 1,18 miljardia.
Kemijoki Oy:n yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet. Arvio henkilöstön mahdollisesta vähentämistarpeesta on tarkentunut 27−35 henkilöön.
Kansainvälisessä mediassa on ehdotettu hiljaisen minuutin viettämistä Ruotsin valtiovarainministeri Anders Borgin katkenneen poninhännän muistoksi. Ministeri itse on asian suhteen niukkasanainen.
Telakkayhtiö STX Finlandin yhteistoimintaneuvottelut on saatu päätökseen. Yhtiö irtisanoo 620 työntekijää Rauman telakalta ja 50 Turun telakalta ensi kesäkuun loppuun mennessä.
Aktia-konsernissa kuukausi sitten aloitetut yt-neuvottelut päättyivät 50 työntekijän vähentämiseen.
Kainuulaisten mielipiteet kaivosyhtiö Talvivaarasta ovat muuttuneet kahdessa vuodessa jonkin verran kriittisimmiksi.
Vihreän liiton eduskuntaryhmä julkaisi kymmenen toimenpiteen paketin, jolla kivihiilen käyttö energiantuotannossa pitäisi saadaan vähenemään.
Putkiremontin keskikustannus on Kiinteistöliiton tuoreen kyselyn mukaan pääkaupunkiseudulla 625 euroa neliöltä, mutta muualla Suomessa vain 250 euroa neliöltä.
Henkivakuutusyhtiö Mandatum Life arvioi alkuvuotensa olleen hyvä kaikilla osa-alueilla.
Kasvuyritysten edistäminen edellyttää Elinkeinoelämän keskusliiton EK.n mukaan aktiivisia toimia monilla osa-alueilla.
Kauppalehden mukaan luottoluokittaja Moody's säilyttää Suomen pankkeja koskevan näkymän negatiivisena.
Toimitusehtojen rajoitukset voivat tuoreen väitöksen mukaan suosia tukkukauppaa tuottajien kustannuksella.
Helsingin Sanomat on pyytänyt isoista keittiökoneista suosituksia ja pakettitarjouksia neljästä liikkeestä.
Kansallisten sääntelyviranomaisten eurooppalainen yhteistyöelin BEREC vastustaa Euroopan komission tavoin kiinteän verkon terminointimarkkinoiden ennakkosääntelyn poistamista Suomessa.
SAK:n pääekonomisti Olli Koski kommentoi Googlen investointia Haminaan sanomalla, että Suomessa kannattaa jatkaa pitkäjänteistä toimintaympäristön kehittämistä.
Svenska Dagbladetin mukaan Ruotsin valtiovarainministeri Anders Borg puhui maanantaina Nordean seminaarissa maailman ja maan suhdanteista. Muut osanottajat puhuivat aivan muusta.
Nokia kertoi maanantaina Samsungin jatkavan yhtiöiden välistä patenttilisenssisopimusta viidellä vuodella.
Puukaupan pitkäjännitteisyyttä ja hintavakautta voidaan lisätä kaupallisella hintaindeksillä. Se luotaisiin kaupallistamalla Metlan nykyisin ylläpitämä hintatilasto ja siihen perustuva hintaindeksi.
Keskuskauppakamarin tuoreen selvityksen mukaan pörssiyhtiöiden johtoryhmistä naisia on jo 19,2 prosenttia. Viime vuonna heitä oli 18,5 prosenttia.