Komissio ennustaa ensi vuodelle euroalueen talouskasvuksi 1,1 prosenttia.
Tämä on jo toinen kerta tänä vuonna, kun ensi vuoden ennustetta reivataan alaspäin. Toukokuussa ennustetta laskettiin 1,4 prosentista 1,2 prosenttiin.
Komissaari Olli Rehnin mukaan kuitenkin on kasvavia merkkejä siitä, että Euroopan talous on saavuttanut käännekohtansa, kertoo BBC.
Toki Rehn on myös muistanut varoittaa työttömyyden pysyvän korkeana.