SAK:n ekonomisti Google-investoinnista: Perusvoima varmistettava, infraan sijoitettava

SAK:n pääekonomisti Olli Koski kommentoi Googlen investointia Haminaan sanomalla, että Suomessa kannattaa jatkaa pitkäjänteistä toimintaympäristön kehittämistä.

– Perusvoiman tehokas tuotanto on varmistettava ja infrastruktuuriin on sijoitettava jatkossakin. Vielä tarvitaan lisää markkinointiponnisteluja, myös lupamenettelyjä on nopeutettava, Koski sanoo.

Hän arvioi, että Googlen julkistama investointi Haminaan osoittaa Suomen olevan kilpailukykyinen maa.

– Googlen päätös kertoo Suomen vahvuuksista investointien houkuttelussa. Suomi on erittäin kilpailukykyinen infrastruktuurin, sähkön hinnan ja yhteiskunnan yritysystävällisyyden puolesta, Koski sanoo.

Googlen 450 miljoonan euron investointi Haminan palvelinkeskukseen on suurin ulkomainen investointi vuosiin.

– Toivottavasti Googlen päätös yhdessä työllisyys- ja kasvusopimuksen kanssa merkitsee Suomen taloudessa henkistä käännettä, jonka jälkeen luotamme taas vahvuuksiimme enemmän ja nousemme talouden taantumasta kasvu-uralle, SAK:n pääekonomisti tähdentää.

Mainos