Artikkelit: -FI

Puolet taloustieteilijöistä sanoo irtisanomisen helpottamisen lisäävän myös työllisyyttä.
Yhdysvaltain presidentti epäilee toimittaja-kirjailijaa demokraattien agentiksi.
Pois jäävän kansanedustajan mielestä asioita ei enää perustella vakaasti.
Kansanedustajien palkkoja säätelevässä laissa tehtiin virhe Virossa.
Väärennetty passi on yleisimmin maasta, josta Suomeen pääsee viisumivapaasti.
Monia siirrettiin entisillä Venäjän valtion laivoilla, jotka oli otettu itsenäisen Suomen käyttöön.
80 vuotta täyttävä kenraali arvelee kirjoittaneensa viimeisen kirjansa.
Gustav Hägglundin mielestä arabimaita on aina hallittu itsevaltaisesti.
Gustav Hägglund ratkaisi Libanonissa vaarallisen tilanteen omalla toiminnallaan.
Kansan kerrotaan vihdoin toteuttaneen pitkäaikaisen sosialistisen unelmansa.
Sdp:n uusi kansanedustaja toivoi, ettei tällaista kieltä käytettäisi.
Sdp:n puheenjohtajan mukaan liian monia asioita on edelleen auki.
Pommitusten on arvioitu edeltävän laajamittaista maahyökkäystä kapinallisten asemiin.
Kyösti Suokkaan mukaan jotkut yrittäjien kellokkaat puhuvat työmiehistä kuin _____kasoista.
Sdp:n kansanedustaja vaatii sukupuolivaikutusten huomioimista talouspolitiikassa.
Tonttien ja uusien omakotitalojen hinnat nousivat keväällä, mutta vanhojen talojen hinnat laskivat koko maassa.
Kansanedustajan mukaan 'politiikan äijäytyminen' on kurjistanut naisten asemaa Suomessa.
Kattavat tiedot luotonhakijan maksukyvystä antaisivat luottolaitoksille paremmat mahdollisuudet ja velvollisuudet tehdä vastuullisempaa luottotoimintaa.
Eduskunnan puhemiehen mukaan valiokunnan toiminnasta tehty kirjelmä on nyt loppuun käsitelty.
Nuoret ovat vasta opettelemassa työelämän perustaitoja eikä heillä ole kokemusta, jota vasten arvioida omaa suoriutumista.
Sinuhe Wallinheimon kysymyksessä arvostellaan rankasti sosiaali- ja terveysministeriötä etämyyntikiistassa.
Työministerin mukaan hallitus ei aio vetää irtisanomislakia pois.
Ulkoministeri ei usko punavihreän agendan voittoon vaaleissa.
Tanskalaispankki on menettänyt kolmanneksen arvostaan maaliskuun jälkeen.
Lentoyhtiö sanoo luottavansa ihmislähtöiseen johtamiseen.
Mika Lintilä kutsuu sadat yritykset mukaan tekoälyn eettiseen kehittämiseen.
Europarlamentaarikon mukaan Suomen tulisi siirtyä pysyvästi Keski-Euroopan kesäaikaan.
Ruotsin maltillisen kokoomuksen puheenjohtaja Ulf Kristersson ei lämpene ehdotukselle.
Tunnelman varautuneisuutta pidetään Säästöpankkiryhmän katsauksessa yllättävänä.
Kokoomuksen Harri Jaskarin mukaan motivaatio työntekoon saattaa kadota.
Professori Matti Virén kommentoi tilastoilla pääministerin maahanmuuttopuheita.
Yritykset siirtävät toimintojaan pois Britanniasta Brexitin takia.
Pääministerin mukaan on löydettävä keinoja hallittuun Suomeen ja Eurooppaan tulemiseen.
Keskustan Olavi Ala-Nissilä maksaa eläkkeestään 12 prosentin veroa.
Suunnittelijat myöntävät, että Helsingin Jätkäsaaren liikennearvio meni metsään.
Veteraanikansanedustajan mukaan tahallista väärinymmärtämistä on ollut aina.
Yhdysvaltain presidentti varoittaa Venäjää ja Syyriaa hyökkäyksen seurauksista.
Uusi teknologia on mullistamassa kuva- ja videoväärennösten luomisen.
Sairaanhoitopiirien välillä on isoja eroja siinä, kuinka nopeasti ambulanssi saapuu potilaan luo.
Suomen hävittäjäkilpaan F-35:llä osallistuva yhtiö on tarjonnut Japaniin yhdistelmähävittäjää.