Artikkelit: Kotimaa

Daniel Sazonov, 22, pyrkii kokoomuksen nuorten liiton puheenjohtajaksi.
Isyyden voi tunnustaa jo ennen lapsen syntymää äitiysneuvolassa, jos avioliiton ulkopuolella syntyvän lapsen biologinen isyys on selvä.
Suomalaiset ovat harvinaisen yksimielisiä siinä, että palkkojen laskeminen tai työajan pidentäminen eivät nosta tuottavuutta.
Hallitusneuvottelijoiden rakentaman positiivisen mediahötön alle on jäänyt se, että hallitusneuvotteluissa ollaan tekemässä todella raju ja raaka leikkausohjelma, kirjoittaa Paavo Arhinmäki.
Geenivaroja on suojeltu Suomessa jo yli kymmenen vuotta maa- ja metsätalouden kasvi- ja eläingeenivaraohjelmissa. Nyt myös kalat saavat oman ohjelmansa.
Suomen hirvikannan koko viime syksyn jahdin jälkeen on Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan noin 83 000 hirveä.
Suomen Asianajajaliiton yhteydessä toimiva valvontalautakunta ratkaisi viime vuonna ennätysmäärän kanteluja.
Hallitusneuvottelut eivät ole edenneet neuvotteluiden vetäjän Juha Sipilän suunnitelmien mukaan.
Suomi osallistuu usean muun eurooppalaisen maan tavoin perjantaina Solidarity Sabbath -kampanjaan, joka torjuu juutalaisvihaa.
Asianajajaliiton yhteydessä toimiva valvontalautakunta ratkaisi viime vuonna ennätysmäärän kanteluja.
Lääkäripalveluyritykset ry:n toiminnanjohtajan Ismo Partasen mielestä sote-uudistusta pyritään ratkomaan nyt väärästä päästä.
Opintojen ohjauksen kehittämistyön tuloksia ei ole saatu levitettyä, vaan ne ovat usein jääneet paikallisiksi erillisratkaisuiksi, sanoo Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV.
Lännen Median kuntapäättäjille tekemästä kyselystä ilmenee, että vain 23,4 prosenttia vastaajista kannattaa itsehallinnollista maakuntamallia.
Puolustusvoimat poistaa Urheilukoulussa palvelevien huippu-urheilijoiden erioikeuksia, kertoo Helsingin Sanomat.
Keskustan Juha Sipilää vaaditaan pitämään aiemmat puheensa perustulosta.
Vasemmiston puheenjohtaja, kansanedustaja Paavo Arhinmäki on huolissaan uutisista, joiden mukaan hallitusneuvotteluissa kaavaillaan ammattikoulututkinnon supistamista.
Päivi Räsänen kehuu tulevan hallituksen valitsemaa maahanmuuttolinjaa.
Kaksi JAS-konetta nousi Ruotsissa torstaina lounasaikaan vastaanottamaan kahta venäläistä pommikonetta lähellä Öölantia.
Smolnan hallitusneuvotteluissa on torstaina etsitty kuntien säästöjä.
Kirsi Pimiän mukaan on pelkona, että tiukka taloustilanne heikentää yhdenvertaisuuden toteutumista, vaikka kaikki asiaa kannattavatkin.
Vapaaehtoisesta paluusta tulee vakiintunut järjestelmä. Sen arvioidaan vähentävän kustannuksia.
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n tavoitteena työllisyys- ja kasvusopimuksessa ovat euromääräiset palkankorotukset.
Rikosuhrimaksu otetaan käyttöön ensi vuoden aikana.
Valtioneuvosto on lisännyt ilmailun kieltoalueisiin neljä uutta aluetta.
Jamen Percy käy Kainuussa tavoittelemassa täydellistä kuvaa karhunpennuista.
Liettuan presidentti Dalia Grybauskaite ei usko Vladimir Putinin vetäytyvän Ukrainasta.
Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen varatoimitusjohtajan mukaan eläkejärjestelmään tehdyt lukuisat mutta välttämättömät muutokset ovat taantumavuosien ohella heikentäneet ihmisten luottamusta.
SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly (sd.) sanoo, että ammattiyhdistysliikkeeltä löytyy valmiutta parantaa Suomen talous- ja työllisyystilannetta.
Neuvottelut vartiointialan uudesta työehtosopimuksesta keskeytyivät torstaina.
Maahanmuuttojen määrä oli tammi-huhtikuussa lähes 20 prosenttia pienempi kuin viime vuonna samaan aikaan.
Suomalaisten luottamus eläketurvan riittävyyteen ja oikeudenmukaisuuteen on laskenut selvästi.
Tietyillä aloilla lääkärimäärät ovat jo kasvaneet runsaasti, ja nyt olisi arvioitava, tarvitaanko aloille vielä lisää lääkäreitä, sanoo Lääkäriliitto.
Venäjän ihmisoikeustilanne tilanne heikkenee, kertoo homojen onnellisuusindeksi.
Helluntaipäivänä eli tulevana sunnuntaina 24. toukokuuta vähittäiskaupat saavat olla auki klo 12–21 vain Helsingissä.
Tieliikenteessä sattui huhtikuussa ennakkotietojen mukaan yhteensä 296 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta.
Ravintoloiden tupakointikielto on vähentänyt merkittävästi tarjoilijoiden altistumista tupakansavulle ja samalla heillä työssä esiintyvää hengitystie- ja silmäoireilua.
Suomi joutuu korjaamaan makeisveroa, koska nykyinen vero ei kelpaa EU-komissiolle, kertoo Kauppalehti.
Sisäministeri Päivi Räsästä kuljettanut auto törmäsi Tampereen moottoritiellä pieneen peuraan.
Rungon väsymismurtumien takia sivussa olleet Rauma-luokan ohjusveneet saadaan korjatuksi kuntoon, kirjoittaa Turun Sanomat.
Pohjois- ja inarinsaamelaisilla esiintyy huomattavasti vähemmän syöpää kuin suomalaisväestössä keskimäärin. Kolttasaamelaiset sen sijaan sairastuivat mahasyöpään selvästi useammin kuin muu väestö