Kasvusopimukset allekirjoitettiin Helsingin, Tampereen, Turun, Oulun, Jyväskylän, Kuopion, Lahden, Porin, Seinäjoen, Vaasan, Joensuun ja Lappeenrannan kaupunkiseutujen kanssa perjantaina.
Professori Mikael Hidén pitää hallituksen ajamassa vastuukuntamallissa ongelmallisena sitä, että vastuukunta saa päätösvaltaa yli muiden kuntien. Se voi loukata muiden kuntien itsehallinto-oikeutta.
Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan hallitus haluaa maan eturivin ekonomisteista koostuvalta ryhmältä näkemyksiä hallituksen talouspolitiikan linjavalinnan tueksi. Tutkimuslaitosten, Suomen Pankin ja valtiovarainministeriön edustajista koottua ryhmää johtaa valtiovarainministeriön valtiosihteeri, VTT Martti Hetemäki.
Suomalaisista 1,74 miljoonaa käytti viime vuonna somaattisen erikoissairaanhoidon palveluja. Erikoissairaanhoidossa hoidettujen potilaiden määrä ei THL:n mukaan juuri muuttunut edellisvuodesta.
Kokoomuksen Ilkka Kanerva ei usko, että nykyiset gallup-luvut realisoituvat seuraavissa eduskuntavaaleissa. Keskusta ei hänen mielestään pärjäisi nykyisen kaltaisessa hallituksessa yhtä hyvin kuin kokoomus.
Metsähallitus on luovuttanut ympäristöministeriölle sen tilaamat selvitykset neljän kansallispuiston perustamisedellytyksistä. Kyse on Salon Teijosta, Keski-Suomen ja Pohjois-Savon rajamailla sijaitsevasta Etelä-Konnevedestä, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun rajalla olevasta Olvassuosta sekä Lapin Käsivarren suurtuntureista.
Sisäministeri Päivi Räsäsen (kd.) mukaan pelastustoimen uudistuksessa paloasemaverkostoa ei harvenneta eikä palomiehistön määrää vähennetä. Säästötavoitteeseen on tarkoitus päästä hallintorakenteita muuttamalla.
Vaikka nykyinen poliisirikoksia selvittävä järjestelmä on valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen mukaan toiminut "pääosin hyvin", nykytilanteessa nousee hänen mukaansa välillä mieleen ajatus siitä, että vaativimmat poliisirikosasiat olisivat siirrettävissä erilliseen tutkintaelimeen.
Jorma Ollilan työryhmän ehdottama satelliittipaikannukseen perustuva kilometrivero sai heti julkistamisen jälkeen aikaan kansalaisaloitteen, joka ajaa ihmisille vapautta liikkua ilman viranomaisseurantaa.
Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto arvioi blogissaan, että torstaina julkistettu sote-valmisteluryhmän esitys vaatii vielä viilausta.
SDP:n kansanedustaja Suna Kymäläinen oikoo entisen pääministeri Esko Ahon (kesk.) käsityksiä 101 kansanedustajan allekirjoittamasta aloitteesta venäläisten kiinteistöostojen rajoittamisesta Suomessa.
Probioottien syöminen raskauden aikana ei todennäköisesti pienennä lapsen astmariskiä, tuore kanadalaistutkimus osoittaa. Probioottien syöttäminen vauvoille on sekin todennäköisesti tehotonta.
Euroopan keskustaoikeistolaiset puolueet alkavat etsiä ehdokastaan Euroopan komission johtoon edellyttämällä hänelle kannatusta ensin ainakin kolmesta maasta.
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n puheenjohtaja Jarkko Elorannan (sd.) mielestä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän ehdotus on kestämätön alan henkilöstölle.
Oikeusministeriö on asettanut työryhmän selvittämään korkeimpien oikeuksien eli korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden mahdollisen yhdistämisen hyötyjä ja haittoja.
Valvotun koevapauden edellytyksiä, sisältöä ja valvontatapoja koskevat uudet säännökset tulevat hallituksen torstaina antamien asetusten nojalla voimaan ensi vuoden alusta. Esimerkiksi seksuaalirikoksesta tuomitulle vangille voidaan koevapauden ehdoksi asettaa sitoutuminen seksuaalirikoksen ehkäisemiseksi määrättävään lääkehoitoon.