”Esko Aho ei tiedä mistä puhuu”

SDP:n kansanedustaja Suna Kymäläinen oikoo entisen pääministeri Esko Ahon (kesk.) käsityksiä 101 kansanedustajan allekirjoittamasta aloitteesta venäläisten kiinteistöostojen rajoittamisesta Suomessa.

Lakialoitteen ensimmäinen allekirjoittaja Suna Kymäläinen toteaa, että toisin kuin Esko Aho väittää, kysymys ETA-alueiden ulkopuolelta tulevien kiinteistönhankintaan rajoituksia hakevassa lakialoitteessa ei ole kysymys yksittäistapauksista vaan hyvin laaja-alaisista epäkohdista, jotka kaipaavat tarkistusta.

Kymäläinen kysyy, kenen etua Esko Aho ajaa?

– Vähättelemällä 101 kansanedustajan allekirjoittamaa lakialoitetta vertaamalla sen sisältöä 90-luvun saksalaiskeskusteluun, ei pitkälle yllä.

Kymäläisen mukaan Esko Aholta on jäänyt huomaamatta, että se pelätty muutos tapahtui sittenkin, mutta vasta venäläisten kohdalla.

– Aho on tervetullut Kaakkois-Suomeen vieraakseni toteamaan millainen tilanne on. Sitten voi alkaa opettamaan oikeaa asennoitumista ihan koko kansalle, Kymäläinen kuittaa.

Kansanedustaja Kymäläistä ihmetyttää myös Ahon huoli Venäjälle menevästä viestistä. Venäjän duumassa on käsittelyssä vastaava aloite, jolla presidentti Vladimir Putin pyrkii rajoittamaan ulkomaalaisten kiinteistön ostoa, jottei venäjä ghettoudu.

– Millaisen viestin me siis luemme Venäjältä meille päin? Onko niin, että aina vaan meidän asenteissa on jotain pielessä, Kymäläinen hämmästelee.

Aloitteen lyttäämistä tulevien vaalien läheisyydellä on Kymäläisen mielestä pohjanoteeraus.

– Olen työstänyt asiaa vuoden 2007 kansalaisadressistani alkaen. Joku toinen voisi todeta, että toimin johdonmukaisesti asian eteen, Kymäläinen sanoo.

Mainos