Kokoomus haluaa turvata turvetuotannon – ”huoltovarmuus paranee”

Kokoomuksen varapuheenjohtaja Janne Sankelon mukaan turvetuotanto on turvattava uudesta ympäristönsuojelulaista huolimatta.

Kokoomuksen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Janne Sankelo toteaa, että Kokoomus on ympäristönsuojelulain valmistelussa halunnut pitää huolta siitä, että teollisuuden kustannustaakka jää mahdollisimman pieneksi ja että turvetuotanto turvataan jatkossakin.

Valtioneuvosto on tänään päättänyt ympäristönsuojelulakiin (YSL) liittyvästä hallituksen esityksestä, joka tulee eduskunnan käsittelyyn. YSL-uudistuksella toimeenpannaan EU:n teollisuuspäästödirektiivi. Lakiesitykseen liittyy myös muita aihealueita, joista eniten etukäteishuolta on herättänyt turpeen asema.

– Turve on kotimainen, huoltovarmuutta ja omavaraisuutta parantava polttoaine, jonka käyttö jatkuu uudesta YSL-laista huolimatta. Turve on tärkeä, polttokattiloissa tarvittava oheispolttoaine, joka edistää uusiutuvan puuenergian käyttöä, Sankelo sanoo.

– Turpeella on lisäksi suuri aluetaloudellinen merkitys Pohjanmaalla, Keski- ja Pohjois-Suomessa. On aina parempi, että käytetään kotimaista polttoainetta kuin poltetaan tuontikivihiiltä.

Turvetuottajat ovat olleet huolissaan lain pykälästä 13, joka tuo turveluvitukseen uuden elementin: luonnonarvojen huomioonottamisen turvetuotannon sijaintipaikalla. Tämä tarkoittaa käytännössä maan fyysisestä muokkaamisesta johtuvia muutoksia, jotka ovat turvesuolla väistämättä varsin mittavat.

– Turveteollisuuden esiin nostaman pykälän 13 perusteluissa on kuitenkin rajaus, jonka mukaan luonnonarvojen selvittäminen ei koske niitä soita, jotka ovat jo menettäneet luonnontilansa esimerkiksi ojituksen myötä. Eduskunnan on syytä vielä punnita pykälän merkitys huolellisesti, Sankelo toteaa.

– On tarkoituksenmukaista, että turvetuotanto tapahtuu tulevaisuudessa luonnonarvoiltaan vähäisemmillä soilla ja luonnontilaiset suot jäävät rauhaan. Näin voidaan yhdistää sekä energia- että ympäristötavoitteet.

Mainos