Artikkelit: Kotimaa

Kansanedustaja jätti kirjallisen kysymyksen ulkomaalaisten vankien karkotuksista.
Lapsen leikkitaidot ja sosiaaliset kyvyt voivat ennustaa paljon lapsen elämästä aikuisena, kertoo Quartz.
Helsingin Diakonissalaitos ja Kulttuuri- ja uskontofoorumi Fokus ry ovat mukana suurmoskeija-hankkeessa, kertoo Seurakuntalainen.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtajan Outi Mäkelän mielestä aloittavan yrittäjän starttirahan ehdot on tarkistettava.
Perussuomalaisedustajan mukaan maan hallituksen tulisi parantaa romanien asuntojen saatavuutta.
Mustikasta ja lakasta odotettiin tänä kesänä suuria satoja, mutta kylmien säiden takia odotukset eivät näytä toteutuvan.
Keskustan kansanedustaja Timo V. Korhonen on sitä mieltä, että koko Suomen kattavaa laajakaistaa ei pystytä rakentamaan markkinaehtoisilla toimilla.
Puolustusministeri Jussi Niinistön (ps.) mielestä etenkin maavoimien toimintavalmiutta pitää parantaa.
Neuvostoliiton sotilaskarttoja maailmalta voi ostaa pienellä rahalla netistä.
Hotellien hakusivusto keräsi omituisuuksia, joita asiakkaat ovat vaatineet hotellissa yöpyessään.
Kansanedustajan mukaan ydinvoimalahanke on yhä kannatettava jo energiaomavaraisuuden ja huoltovarmuuden vuoksi.
Euroopan unionin tuomioistuin antoi heinäkuun alussa linjapäätöksen, jonka seurauksena vesiä muuttavien hankkeiden vaikutukset täytyy Luonnonsuojeluliiton mukaan arvioida tarkemmin.
Diabetesta sairastavat saattavat australialaistutkimuksen mukaan olla muita suuremmassa vaarassa menehtyä erilaisiin infektiosairauksiin, kertoo uutispalvelu Duodecim.
Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto vastustaa kovin sanoin hallituksen haluamaa yhteiskuntasopimusta.
Amerikkalaislehden otsikon mukaan "Suomi näyttää, miksi monet eurooppalaiset ajattelevat amerikkalaisten olevan väärässä eurosta".
Suomen osuus Euroopan sisällä siirrettävistä pakolaisista on noin 800, sisäministeriö kertoo tiedotteessaan.
Kainuulaisvalokuvaaja ikuisti karhunpojan matkimassa äitinsä kiipeämistä puuhun.
Ihmisen kimppuun käyminen ei ole hauelle tyypillistä, kertoo Me Naiset.
Vantaan Asuntomessujen kävijätutkimukseen perustuvan väliraportin mukaan 91,1 prosenttia messuvieraista pitää messuja erinomaisina tai hyvinä.
Takapuskurissa kiinni ajava hermostuttaa, ärsyttää ja voi vaarantaa liikenneturvallisuutta.
Kreikassa asuvien eläkkeet saadaan tänään maksuun, kertoo Ilmarinen.
Entisen europarlamentaarikon mukaan EU:ssa yksimielisyyspäätöksenteko juuri siksi, että yksikin voisi päätöksen estää.
Europarlamentaarikko sivuuttaa aloitekampanjassaan taannoisen tukensa Kreikan liittymiselle euroalueeseen.
Helteinen sää käy tiistaina Viron rajoilla ja jatkaa sieltä muualle.
Turun lentoasemalla ei 12 vuotta kestäneen hakuprosessinkaan jälkeen ole ympäristölupaa.
Puolet suomalaisista pitää joko saunanlämmitystä tai marjanpoimintaa mukavimpana kesäaskareena, kertoo Suomalaisen Työn Liitto.
Viisi kymmenestä eduskunnassa suurimmat taksilaskut tehneestä on perussuomalaisia.
Kevyehkö jumppa voisi yhdysvaltalaistutkijoiden mukaan parantaa vanhusten unenlaatua ja ehkäistä uniongelmien kehittymistä, kertoo uutispalvelu Duodecim.
Kokoomusnuorten puheenjohtajan mukaan puheet uudesta kokoomuksesta alkavat maistua puulta.
Liiton puheenjohtajan mukaan pienet palkankorotukset ovat "30-luvun hommaa, jossa annetaan roponen köyhille".
Sosialidemokraattien kansanedustajan mielestä perussuomalaisten toiminnassa ei ole selkärankaa.
Plagiointitutkijan mielestä Suomessa voi olla eri ammateissa tuhansia vilpillisesti tutkinnon hankkineita ihmisiä.
Keskustan kansanedustajan mukaan taloutta jäytää moraalikato, jonka estämiseksi Kreikasta on tehtävä ennakkotapaus.
Kansanedustaja esittää, että kansalaisaloitteeseen voisi antaa myös vastustavan allekirjoituksen.
Mika Niikon mukaan perussuomalaisten ei tarvitse kokea huonoa omaatuntoa Kreikkaa koskevassa päätöksenteossa.
Sunnuntaina saatiin sadekuuroja lähes koko maassa. Paikoin myös ukkosti.
Tutkimus kertoo, miksi hyttyset tuntuvat aina löytävän kohteensa.
Kansalaisaloite on etenemässä eduskuntaan. Lähes puolet nimistä on kerätty käsin.
Europarlamentaarikon laatima kansalaisaloite saa tukea perussuomalaisten nuorisojärjestöltä.
Entisen pääministerin mielestä yhteiskuntasopimuksen kaatuminen olisi vahingollista ja kurjistaisi kansantaloutta.