Artikkelit: Kotimaa

Mediasyytösten keskelle viime viikolla joutunut kansanedustaja Tapani Mäkinen ihmettelee tapahtunutta.
Pääekonomisti Olli Kosken mukaan SAK on valmis uusiin kokonaisratkaisuihin, jotka edistävät työllisyyttä ja ostovoimaa. Vuoden 2016 palkankorotuksista neuvotellaan kesällä 2015.
Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) pitää asiantuntijoiden arviota finanssipolitiikan valinnoista hyvänä lähtökohtana tulevan kevään talouspäätöksille.
Influenssaepidemia on käynnissä koko maassa, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.
Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Hanna Mäntylä on tyrmistynyt peruspalveluministeri Susanna Huovisen (sd.) päätöksestä lykätä päihdeäitien pakkohoitolakia koskeva päätös seuraavalle hallitukselle.
Keskustan kansanedustajan mukaan talouskriisi on hallituksen omaa syytä. Kokoomuslaisen mukaan väite on pahasti perätön.
Brysselissä pärjäämiseen tarvitaan asiantuntemusta ja Euroopan ymmärtämistä, Antti Kaikkonen sanoo.
Aalto-yliopiston professori Sixten Korkman ehdottaa yli vaalikausien ulottuvaa budjettipoliittista "raamisopimusta" kestävyysvajeen nujertamiseksi.
Tilastokeskuksen koulutuksen järjestäjärekisterin ja oppilaitosrekisterin tietojen mukaan viime vuoden lopussa oli toiminnassa 3 740 oppilaitosta, joissa opiskeli yhteensä 1,91 miljoonaa opiskelijaa.
Valtiovarainministeriön entinen valtiosihteeri Raimo Sailas katsoo, että maan hallituksen tulisi pitää kiinni alkuperäisestä valtiontalouden tasapainottamisohjelmastaan, Savon Sanomat kirjoittaa.
Keväällä syntyvät saattavat sairastua melanooma-ihosyöpään muina vuodenaikoina syntyviä herkemmin, tuore ruotsalaistutkimus osoittaa.
Hengitysilman pienhiukkaset saattavat vuosien varrella nostaa niille altistuvien verenpainetta ja siten lisätä monien sairauksien vaaraa, kanadalaistutkimus osoittaa.
Valtiosihteeri Martti Hetemäen johtama talouden asiantuntijaryhmä lykkäisi valtiotalouden lisäsopeuttamisen vuosille 2015 – 2017, Yle kertoo.
Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoman (sd.) mielestä Euroopan komission ei pidä ryhtyä neuvomaan Suomea taloudenpidossa. Hänen mukaansa hallitus ja eduskunta osaavat tehdä tarvittavat päätökset itsenäisesti, Keskisuomalainen kertoo.
Synnynnäisten erojen sijasta harjoittelu näyttäisi selittävän eroja muusikkojen ja ei-muusikkojen hermostollisessa äänien erottelussa, ilmenee tuoreesta väitöskirjatutkimuksesta.
Kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen mielestä "hallitukselle riittää että EU:lla menee hyvin, Suomella ei ole niin väliä".
Kokoomuksen kansanedustajat Pia Kauma ja Jaana Pelkonen ihmettelevät peruspalveluministeri Susanna Huovisen (sd.) päätöstä olla viemättä eteenpäin raskauden aikana päihteitä käyttävien naisten pakkohoidon mahdollistavaa lakimuutosta.
Kansanedustaja Pauli Kiuru (kok.) ei purematta niele Finavian aikeita siirtää aluelennonjohto Tampereen Aitovuoresta Helsinki-Vantaalle vuonna 2018.
Eduskunta puhui värikkäästi hallituksen EU-selonteosta.
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn johtokunta jakoi keskiviikkona 116 miljoonaa euroa noin 4 300:n erityisryhmien vuokra-asunnon rakentamiseen tai peruskorjaamiseen.
Kokoomusedustajan mielestä keskustan ehdokasasettelu Euroopan parlamentin vaaleissa on bluffia.
Keskusta sanoo kannattavansa käytännönläheistä eurooppalaista yhteistyötä, joka vahvistaa jäsenmaiden taloutta, työllisyyttä ja turvallisuutta. Liittovaltiokehitystä puolue ei kannata, vaan haluaa EU:ta edelleen kehitettävän tasavertaisten jäsenmaiden liittona.
Palkansaajajärjestö Pardian puheenjohtaja Niko Simola arvostelee tapaa, millä Hallinnon tietotekniikkakeskus Haltikissa on jouduttu yt-neuvotteluihin.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Petteri Orpo toivoo, että SDP on edelleen sitoutunut valtion velkaantumisen taittamiseen.
Kun eduskunta keskiviikkona keskusteli valtioneuvoston selonteosta hallituksen EU-politiikasta, perussuomalaiset arvosteli kaikkea. Yksi oma linjanveto puolueelta löytyi: perussuomalaiset haluavat Suomen reagoivan aktiivisemmin unionin päätöksentekoon.
Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Juha Rehulan mukaan työuria on pidennettävä ja sen osana myös eläkeikää on nostettava.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinin kannattaisi tarkistaa tietonsa kuntien irtisanomissuojasta, sanoo ammattiliitto JHL:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta (sd.).
SDP:n mukaan Suomi tarvitsee EU:lta työntekijöiden tasavertaiseen suojeluun keskittyvää vähimmäislainsäädäntöä. Puolue haluaa kehittää työmarkkinaosapuolten sosiaalista vuoropuhelua ja EU:n kolmikantaista valmistelua.
Euroopan parlamentin jäsenen Petri Sarvamaan mielestä Suomessa pitäisi alentaa julkisen sektorin palkkoja.
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtaja, kansanedustaja Sampsa Kataja (kok.) esitti metsämaksua käyttämättömille talousmetsille. Edustajakollega Pertti Hemmilä (kok.) tyrmää jyrkästi metsän kiinteistöveron.
Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän mielestä Euroopan unionia pitää kehittää itsenäisten valtioiden yhteistyöelimenä.
Maahanmuutto on avain EU:n talouskasvuun, sanoi Miapetra Kumpula-Natri, kun eduskunta alkoi käsitellä hallituksen EU-selontekoa.
Euroopan tieksi valittu tiukkaan talouskuriin perustuva politiikka ei toimi, niittaa vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Annika Lapintie.
Kokoomus ei halua EU:sta tulonsiirtounionia.
Teinien sexting eli seksuaalissävytteisen viestien ja kuvien lähettely leviää muun muassa Italiassa.
Eduskunnassa on jätetty kirjallinen kysely itse rakennetun moottoriajoneuvon pakokaasumittauksesta.
Akavalainen Opetusalan Ammattijärjestö OAJ varoittaa hallitusta leikkaamasta lisää ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulujen rahoituksesta maaliskuun kehysriihessä.
Kuntaliiton hallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Lindtman (sd.) kannattaa julkisen talouden sopeutustoimien jaksottamista pidemmälle aikavälille.
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n pääekonomisti Ralf Sundin mukaan OECD:n ei tarvitse esittää epäluottamusta.
Oikeuskansleri Jaakko Jonkalla ei ole syytä epäillä, että Heidi Hautala tai Pekka Timonen olisi menetellyt lainvastaisesti painostaessaan Arctia Shippingiä vetämään pois Greenpeacea koskevan rikosilmoituksen.