Keskusta: EU:n oltava suuri suurissa ja pieni pienissä asioissa

Keskusta sanoo kannattavansa käytännönläheistä eurooppalaista yhteistyötä, joka vahvistaa jäsenmaiden taloutta, työllisyyttä ja turvallisuutta. Liittovaltiokehitystä puolue ei kannata, vaan haluaa EU:ta edelleen kehitettävän tasavertaisten jäsenmaiden liittona.

Puolueen ryhmäpuheenvuoron EU-selonteon palautekeskustelussa eduskunnassa keskiviikkona käyttänyt kansanedustaja Antti Kaikkonen sanoi, että EU:n on oltava suuri suurissa asioissa ja pieni pienissä asioissa.

– Säädöstulvaa on hillittävä ja kansalliset erityispiirteet on huomioitava nykyistä paremmin. Haluamme vähemmän, mutta parempaa lainsäädäntöä, hän havainnollisti.

Suomen linjan taas on oltava käytännönläheinen yhteistyö sellaisen EU:n rakentamiseksi, joka on yhtenäinen ja keskittyy isoihin asioihin eli talouden kasvun ja uusien työpaikkojen luomiseen, hyvinvoinnin ja turvallisuuden lisäämiseen sekä rauhan ja vakaan kansainvälisen kehityksen edistämiseen.

Keskustan mielestä on myös tärkeää, että EU on edelleen aktiivinen ilmastonmuutoksen torjunnassa, energiatehokkuuden parantamisessa ja uusiutuvien energialähteiden käytön lisäämisessä. Jäsenmaakohtainen sitova uusiutuvan energian tavoite olisi puolueen mukaan edelleen paras keino edistää siirtymää kohti kestävää energiantuotantoa.

Suomen EU-politiikan vaikuttavuutta puolue haluaa lisätä. Tältä osin selonteko sisältää keskustan mukaan myös oikeansuuntaisia kehittämistarpeita.

Mainos