”Timo Soinin kannattaisi tarkistaa tietonsa kuntien irtisanomissuojasta”

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinin kannattaisi tarkistaa tietonsa kuntien irtisanomissuojasta, sanoo ammattiliitto JHL:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta (sd.).

Timo Soini haluaa purkaa työntekijöiden viiden vuoden irtisanomissuojan kuntaliitoksissa. Hän moitti sitä mielettömäksi Ylen aamu-tv:ssä keskiviikkona. Esimerkiksi neljästä kunnasta muodostuva uusi kunta ei tarvitse neljää koulutoimenjohtajaa, Soini kuvasi.

– Ei tarvitsekaan, eikä irtisanomissuoja edes sitä edellytä, toteaa ammattiliitto JHL:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta.

– Irtisanomissuoja koskee palvelussuhdetta, ei työtehtäviä. Työtehtävät voivat muuttua ja uudistua. Myös työntekopaikka ja palkka voivat muuttua. Päättäjänä ja kokeneena kuntapoliitikkona Soininkin pitäisi se tietää, Eloranta jatkaa.

Hän huomauttaa, että koulutoimenjohtajia ja muita esimiestason tehtäviä on hyvin vähän verrattuna peruspalvelujen ammattilaisiin. Lähihoitajia, siivoojia, keittäjiä, lastenhoitajia, opettajia ja putkimiehiä on verrattomasti enemmän.

– Joukossa on paljon ikääntyneitä, joilla on jo haasteita työkyvyn kanssa. Tähän joukkoon irtisanomiset kokemuksen mukaan kohdistuisivat, Eloranta toteaa.

– Parhaillaan yritetään kaikin voimin pitää ikääntyneet suomalaiset kauemmin työelämässä. Irtisanomissuojan purkaminen olisi isku tälle tavoitteelle, hän sanoo.

Elorannan mukaan irtisanomissuoja on kuntienkin kannalta hyvä asia.

– Se edistää muutosten onnistumista ja turvaa kattavan palvelutuotannon uuden kunnan alueella.

Mainos