Artikkelit: -FI

Sinisten ryhmäjohtaja Simon Elo myöntää, että tiedotteen lause olisi pitänyt muotoilla tarkemmin.
Kansanedustaja Eva Biaudet (r.) sanoo olevansa järkyttynyt siitä, että Suomi lähettää ihmisiä takaisin turvattomiin maihin.
ISS:n ylläpito maksaa noin kolme miljardia dollaria vuodessa.
Sisäministerin mukaan pakolaisleirien tulisi olla ensisijainen väylä turvapaikanhaussa.
Valtion sijoitusyhtiön Solidiumin osakeomistusten arvo kasvoi 8,2 miljardista eurosta 8,5 miljardiin euroon.
Etelä-Korean olympiakaupungin ja Pohjois-Korean pääkaupungin nimet muistuttavat erehdyttävällä tavalla toisiaan.
Osakemarkkinat ovat globaalisti jälleen piristyneet levottoman viime viikon jälkeen, mutta asiantuntijat eivät usko epävakauden olevan vielä ohi.
Sinisten eduskuntaryhmän puhenjohtaja Simon Elo turnää kaavailut pakolaiskiintiön kasvattamisesta.
Radiomainonnassa olisi mahdollisuuksia vielä nykyistäkin parempiin tuloksiin, arvellaan mediatoimisto Dagmarissa.
Kansanedustaja Veera Ruoho (kok.) vaatii pikaisia toimenpiteitä nuorten ylivelkaantumisen hillitsemiseksi.
Ex-kansanedustajan mielestä kokoomus ei edusta markkinataloutta vaan "pro business" -ajattelua.
Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kurvinen hämmästelee kokoomuslaisten poliitikkojen reaktioita perhevapaauudistukseen.
Tuulivoimaloista aletaan periä yleisen kiinteistöveron sijaan voimalaitoksen kiinteistöveroa.
Suomen Yrittäjänaisten mielestä perhevapaajärjestelmän uudistamista on jatkettava, koska kyseessä on yhteiskunnallisesti tärkeä reformi, jonka etenemiseen on löydyttävä rahaa ja yhteinen tahtotila.
Italian viranomaiset ovat paljastanet poikkeuksellisen suuren eurojen väärentämisen.
Harri Lappi halusi olla entiselle työnantajalleen lojaali, eikä hakenut kokoaikaista TE-toimiston tarjoamaa työpaikkaa. Seurauksena oli kahdeksan viikon karenssi.
Kova päiväväsymys ja nukahtelutaipumus ovat merkkejä sydäninfarktipotilaan vaarasta sairastua uusiin sydänoireisiin, tuore tutkimus osoittaa.
Valtaosa Pyhäjoen Hanhikivi 1:n ydinvoimalaitosyksikköä koskevista lupa-asiakirjoista on vielä toimittamatta Säteilyturvakeskukselle.
Etelä-Korean hallitus on kehottanut kisapaikan lähellä sijaitsevia ravintoloita korvaamaan koiranlihan muulla lihalla kisojen ajan.
Venäjän tiedustelu pyrkii mustamaalaamaan 100-vuotisjuhlavuosiaan viettäviä Baltian maita.
Arki jihadistien hallitsemilla alueilla ei vastannut propagandavideoiden luomaa kuvaa.
Saratov Airlinesia kiellettiin vuonna 2015 operoimasta kansainvälisiä lentoja, koska se ei ollut noudattanut turvallisuusmääräyksiä.
Kokoomuksen kansanedustajan mielestä #metoo-kampanjan perspektiivi on vinoutunut.
Ulkoministerin mukaan perhevapaauudistus voidaan pelastaa vain turvaamalla kotihoidontuki.
Halu muokata kulttuurihistoria vallitsevan ideologian mukaiseksi on sivistymätöntä toimintaa riippumatta siitä, tehtiinkö se islamin, kommunismin, feminismin vai jonkin muun ideologian nimissä.
Verkossa kiertää jo video, jolla väitetysti näkyy tuhoutunut matkustajakone.
Koneen kyydissä oli tiettävästi 71 matkustajaa.
Epäluuloinen suhtautuminen 2000-luvun teknologiaan on osa Putinin imagoa.
Opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen mukaan keskustan väitteet perhevapaauudistuksesta eivät pidä paikkaansa.
Mikael Pentikäinen syyttää satamien työriidassa annettua sovintoesitystä syrjinnästä.
Sarkomaan mukaan perhevapaauudistus on yksi hallituksen suurimmista tasa-arvouudistuksista, jota ei pidä viivyttää seuraavalle hallituskaudelle.
Katri Kulmunin mukaan Suomen poliittinen ilmapiiri olisi nyt kypsä negatiivisen tuloveron kokeilulle.
Etelä-Korean olympialaisten tiedottaja ei vahvista Venäjän osallisuutta hyökkäykseen.
Pohjoiskorealaiset urheilijat ovat käyneet läpi tiukan seulan. Isoveli valvoo tarkasti heitä ulkomaan kisamatkoilla.
Punaporvari Eero Iloniemi heittäytyi italialaisen keittiön äärelle. Jäljelle jäi melkoinen paradoksi.
Vasemmistoliiton puheenjohtajan mielestä työnantajat hyötyisivät työajan lyhennyksestä, kun työhyvinvointi kasvaisi.
Eurooppaministeri haluaa lopettaa Euroopan parlamentin kuukausittaiset Strasbourgin istunnot sekä karsia hallintoa ja tarpeettomia toimielimiä.
Kokoomuksen kansanedustaja kutsuu keskustaa "naiset kotiin" -puolueeksi.
Pohjois-Savon pelastuslaitoksen ensihoitaja arvioi, että kuvaaminen onnettomuuspaikoilla on lisääntynyt sosiaalisen median aikakaudella.