Ensihoitajat ovat huolissaan piittaamattomasta valokuvaamista sairauskohtauksen saaneiden luona tai onnettomuuspaikoilla, kertoo Savon Sanomat.
Satunnaiset ohikulkijat ottavat kännykällä kuvia, joita ilmeisesti näytetään tutuille tai jaetaan WhatsApp- tai Snapchat-palveluissa. Joskus turmapaikalla parveilu on häirinnyt myös ensihoitajien työtä.
– Saimme vastikään hälytyksen Kuopion keskustaan Sokoksen eteen, jossa henkilö oli saanut vakavan sairauskohtauksen, ensihoitaja Elina Tapaninen Pohjois-Savon pelastuslaitokselta kertoo SS:lle.
– Henkilö oli siirretty Sokoksen tuulikaappiin. Useampi vartija tuli hätistelemään ihmisiä kauemmaksi, mutta paikalla oli vaikea mahtua työskentelemään, kun osa ihmisistä jäi vain puolen metrin päähän katsomaan.
– Lisäksi tuulikaapin lasiseinien takaa ihmiset kuvasivat tilannetta molemmin puolin.
Tapaninen ihmettelee, miksi ihmiset ottavat kännykällä kuvia tällaisesta tilanteesta. Kuka haluaisi, että esimerkiksi omaa mummoa kuvattaisiin rintakehä paljaana?
– Tällaisia havaintoja ja kokemuksia on varmasti jokaisella ensihoitajalla. Tapaukset ovat yleistyneet sosiaalisen median käytön yleistymisen kanssa. Ainakin tuntuu, että viiden viime vuoden aikana tapaukset ovat vain lisääntyneet, Tapaninen arvioi.
Vaikka kuvaaminen julkisella paikalla on sallittua, kuvan julkaiseminen voi olla rikos eli esimerkiksi yksityisyyden suojan loukkaaminen.