Artikkelit: -FI

Yhdysvallat on varustanut Syyrian hallintoa vastaan taistelevia kapinallisia, mutta osa aseista on päätynyt vääriin käsiin.
Työministerin mukaan työllisyysasteen nousua selittävät muun muassa talouden ja viennin elpyminen sekä aktiivimalli.
Turkulaistutkijat löysivät uuden immuunijärjestelmän säätelijän.
Oikeusministeri Antti Häkkäsen mukaan eduskunnan tiedonsaantioikeudet eivät heikkene nykyisestä.
Kansanedustajan mukaan turvallisuus ei parane pelkästään tiedustelua lisäämällä.
Sosialidemokraatit vaativat suojelupoliisille parlamentaarista valvontaa.
Keskustanuoret korostaa tiedustelulakien ehdotonta tarpeellisuutta ja perää oppositioltakin vastuullisuutta. Lait on saatava käsiteltyä kiireellisinä.
Ulkoministeriön mukaan taisteluissa kuolleet ja haavoittuneet eivät olleet Venäjän asevoimien palveluksessa.
Antti Häkkäsen mukaan kyseessä ei olisi yleinen, kohdentamaton ja kaiken kattava tietoliikenteen seuranta.
Hallituksen mielestä on välttämätöntä saattaa tiedustelulainsäädäntö mahdollisimman pikaisesti voimaan, sanoi sisäministeri Kai Mykkänen eduskunnassa.
Yksityisen sosiaalipalvelualan työriidan taustalla on kiista alan työehtosopimuksen uudistamisesta.
Työntekijämäärät suomalaisissa yrityksissä olivat viime vuonna vahvassa kasvussa, kertoo Ilmarisen suhdanneindeksi.
Sosialidemokraattien mukaan on voitava luottaa siihen, ettei kansallisen turvallisuuden varjolla rakenneta urkintakoneistoa.
Tiedustelutoimintamme pitää Vesa-Matti Saarakkalan (sin.) mukaan olla vähintään samalla tasolla kuin muilla valtioilla.
Jussi Niinistön mukaan tiedonhankinta parantaisi sotilastiedusteluviranomaisen kykyä informoida ylintä valtiojohtoa.
Tiedustelulakiuudistusta tarvitaan, sanoo RKP:n eduskuntaryhmän ryhmäpuheenjohtaja Thomas Blomqvist.
Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmä kannattaa perustuslain muuttamista kiireellisesti.
Markus Mustajärven mielestä turvallisuustoimijoilla on oltava asianmukaiset työkalut, mutta perusoikeudet on turvattava.
Vihreä eduskuntaryhmä odottaa tiedustelulaeille perusteellista käsittelyä, sillä kyseessä on poikkeuksellisen tärkeä esitys.
Perussuomalaiset suhtautuvat tiedustelulakien uudistamiseen myönteisesti, mutta epäröi kiireellisyyttä.
Sähköinen tiedonsiirto mahdollistaa Wille Rydmanin mukaan vieraille salaisille palveluille ennennäkemättömät keinot.
Yksityisen sosiaalipalvelualan lakko on laajenemassa suuriin hoivayrityksiin, jos neuvottelutulokseen ei päästä.
Elina Lepomäen mielestä olisi parempi saada lisää veronmaksajia kuin nostaa nykyisten maksajien verotaakkaa.
Tutkimuksen mukaan harva EU-kansalainen tietää, mille viranomaiselle korruptiosta tulisi ilmoittaa.
Yhteenlaskettu liiketulos saavutti lähes vuoden 2008 tason kymmenen vuoden notkahduksen jälkeen.
Valviran mukaan jatkossa esimerkiksi jäähallit voivat hakea koko katsomoalueen anniskelualueeksi.
Kansanedustaja Eero Lehden kansalaisaloite haluaa Suomen irrottamista Ottawan sopimuksesta.
Huippu-urheilijat eivät ole pörssipelureita huonompia ihmisiä, mutta he eivät myöskään edusta pörssipelureita jalompia arvoja, kirjoittaa Eero Iloniemi.
Asokotien toimitusjohtajan mukaan ministeri Sampo Terhon (sin.) kolumni asumisoikeusjärjestelmästä sisältää runsaasti asiavirheitä alusta loppuun.
Budjetin ylijäämä oli viime vuonna viisi kertaa ennakoitua suurempi eli lähes 5,9 miljardia euroa.
Nordean ekonomisti kiinnittää huomiota määräaikaista osa-aikatyötä tekevien vahvaan kasvuun tammikuussa.
Venäjän mukaan Yhdysvallat yrittää kääntää huomion pois joukkojensa siirtämisestä Mustallemerelle.
Ohjushävittäjien siirto on nähty vastatoimena Venäjälle, joka on kiireellä vahvistanut joukkojaan Krimin niemimaalla.
Työllisyystavoitteen saavuttaminen näyttää pankkiekonomistien mielestä mahdolliselta tuoreiden tilastojen perusteella.
Yliopistojen henkilöstöä edustavat pääsopijajärjestöt JUKO, JHL ja Pardia antoivat tiistaina jo toisen lakkovaroituksen.
Kannettava laite tunnistaa huumeet muutamissa sekunneissa.
Olympialaiset näkyvät pohjoiskorealaisten ideologisessa koulutuksessa.
Ash Carter tilasi Ukrainan sodan takia sotasuunnitelman Venäjää vastaan.
Työttömiä oli tammikuussa 238 000, mikä oli 4 000 vähemmän kuin vuosi sitten.
Rkp:n kansanedustajan mukaan keskusta suhtautuu kyynisesti itsenäisen Suomen suurimpaan uudistukseen.