Kokoomus: On aika saada lainsäädäntö vastaamaan turvallisuusuhkia

Sähköinen tiedonsiirto mahdollistaa Wille Rydmanin mukaan vieraille salaisille palveluille ennennäkemättömät keinot.

Hänen mukaansa useimmat länsimaat ovat jo reagoineet tapahtuneeseen kehitykseen saattamalla voimaan sellaisen lainsäädännön, jolla näitä muuttuneeseen tekniseen ympäristöön liittyviä uhkia voidaan torjua. Suomi on reagoinut muutokseen hitaammin.

– On jo korkea aika saada lainsäädäntömme vastaamaan muuttuneita turvallisuusuhkia, Wille Rydman sanoi kokoomuksen eduskuntaryhmän ryhmäpuheessa tiedustelulainsäädännön lähetekeskustelussa tiistaina eduskunnassa.

Hän muistutti, että ne, joiden ei tarvitse piitata lainsäädännöstä – kuten rikollisliigat, terroristijärjestöt tai ulkomaiset tiedustelupalvelut – hyödyntävät olemassa olevan teknologian kaikkia mahdollisuuksia häikäilemättömästi jo nyt, myös Suomessa.

– Meidän on kyettävä vastaamaan tähän haasteeseen antamalla riittävät työkalut myös omille viranomaisillemme uusien uhkien torjumiseksi. Olemme asian kanssa kovasti jälkijunassa, ja asian kiirehtimiselle on siksi painavat syyt, Rydman sanoi.

– Samalla kun viranomaisille annetaan riittävät valtuudet ennaltaehkäistä turvallisuuttamme uhkaavaa toimintaa, tulee huolehtia myös siitä, ettei valvontavaltuuksia anneta viranomaisille enempää, kuin mitä on muiden perusoikeuksien turvaamiseksi välttämätöntä, hän totesi.

Perusoikeuksien turvaamisen kannalta lakipaketissa keskeistä on tiedustelun valvontaa koskeva esitys. Lain tarkoittamaa tiedustelutoimintaa saa tehdä vain oikeuden päätöksellä. Toimintaa valvoo tiedusteluvaltuutettu, joka saa poikkeuksellisen vahvan laillisuusvalvojan aseman.

– Kaikkea tätä täydentää lisäksi parlamentaarinen tiedusteluvaliokunta. Yksityisyydensuoja on turvattu tässä lakipaketissa huolellisesti ja tiedusteluvaltuuksista säädetty täsmällisesti ja tarkkarajaisesti, Rydman totesi.

Kokoomus kiirehtii tiedustelulainsäädännön hyväksymistä.

– Tällä hetkellä olemme pitkälti toisten maiden hyväntahtoisuuden varassa tiedustelutiedon saannin suhteen. Kumppanit ovat tärkeitä, mutta kansallisen turvallisuuden ulkoistaminen ulkovaltojen hyväntahtoisuuden varaan on vaarallista. Kansallinen turvallisuus ei myöskään ole, eikä se saa olla, puoluepoliittinen kiistakapula. Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä toivoo tiedustelulakien hyväksymiselle mahdollisimman laajaa parlamentaarista tukea, Rydman sanoi.

Mainos