Janne Sankelo: Sosiaaliturva on väärä vetovoimatekijä

Kokoomuksen kansanedustajan mukaan työ ja kielitaito ovat paras väylä kotoutumiselle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Janne Sankelon mukaan työ ja kielitaito ovat paras väylä kotoutumiselle. Sankelo kirjoittaa asiasta Ilkka-Pohjalaisessa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan.

Keskustelu maahanmuuttajien kotouttamisesta on kiihtynyt kokoomuksen eduskuntaryhmän julkaistua kotouttamisohjelmansa viime viikolla. Ohjelmassa muun muassa edistettiin vastikkeellisuutta asettamalla pysyvän oleskeluluvan edellytykseksi työpaikan, riittävän kielitaidon ja tuntemuksen suomalaisesta yhteiskunnasta.

Myös sosiaalietuudet vaatisivat yksilön omaa tekemistä.

– Täysiin sosiaalitukiin annettaisiin oikeus vasta työn tai pysyvän oleskeluluvan perusteella. Toimeentulon on oltava sellaista, että sillä voi osoittaa elättävänsä itsensä ja perheensä ilman yhteiskunnan tarjoamia sosiaalietuuksia, Sankelo kirjoittaa.

Sankelon mukaan Suomi tarvitsee  väestön ikääntymisen vuoksi uusia, aktiivisia yhteiskunnan jäseniä. Siksi maahanmuuttokysymyksissä terästäytyminen olisi niin yhteiskunnan kuin maahanmuuttajienkin etu.

– On selvää, että Suomi tulee tarvitsemaan jatkossa monenlaisia osaajia eikä kotimaan työvoimareservit tule riittämään, Sankelo kirjoittaa.

– Mitä paremmin uudet suomalaiset integroituvat yhteiskuntaamme, sitä vahvempi ja turvallisempi kotimaa meillä on.

Sankelon mukaan Suomen nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä toimii vääränlaisena vetovoimatekijänä maahan saapuville.

– Suomen vetovoimatekijänä pitääkin olla työmahdollisuudet. Tällä hetkellä monimutkaiset sosiaalietuusjärjestelmät mahdollistavat kuitenkin elämisen pelkästään niiden varassa, jos sille tielle haluaa lähteä. Se on väärä vetovoimatekijä Suomelle ja rapauttaa koko järjestelmän uskottavuutta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)