Verkkouutiset

Itävallan Sebastian Kurzilla on avaimet Euroopan yhdistämiseen

Oikeistopopulistinen FPÖ on matkalla Itävallan hallitukseen. Siitä huolimatta Itävallan tulevasta hallituksesta voi tulla merkittävä Eurooppaa yhdistävä tekijä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Itävallan kansallisen neuvoston eli parlamentin alahuoneen vaalit voittanut Sebastian Kurz on Itävallan Emmanuel Macron. Näin kirjoittaa konservatiivisena tunnettu saksalainen Die Weltlehti. Ensisilmäyksellä Die Weltin kuvaus voi vaikuttaa pelkältä konservatiivien toiveajattelulta.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron tuli tunnetuksi sosiaaliliberaalin kampanjallaan, joka oli vahvasti pro-eurooppalainen ja hengeltään suvaitsevainen. Kurz voitti oikeistopopulistit heidän kentällään: puhumalla asia-argumentein poliittista islamismia ja maahanmuuttoa vastaan. Macronin ja Kurzin linjoilla on kuitenkin paljon yhteistä.

Kurzin johtaman Itävallan kansanpuolueen (ÖVP) on Suomessa kerrottu menestyneen omaksumalla oikeisopopulistiselta ja kansallisliberaalilta Itävallan kansanpuolueelta (FPÖ) maahanmuuttokriittisiä ohjelmia. ÖVP:sta on maalattu kuvaa EU-kriittisenä konservatiivipuolueena, jonka menestys nojasi ainoastaan maahanmuuttovastaisuuteen. Se mielikuva ei vastaa kovin hyvin Kurzin ÖVP:n linjaa.

ÖVP:n menestys Itävallan parlamenttivaaleissa nojasi nuorekkaaseen imagoonsa. ÖVP vaihtoi kasvot ja hylkäsi vanhat rasitteeksi muodostuneet ryvettyneet poliitikkonsa. Iso osa kampanjaa keskittyi yhteiskunnan uudistamiseen: veronalennuksia, byrokratian vähetämistä, koulutuksen ja sosiaaliturvan uudistamista. Ilman tiukkaa profiilia maahanmuuttopolitiikassa, ÖVP tuskin olisi kuitenkaan ohittanut oikeistopopulistista FPÖ:tä vaaleissa.

Natsijuuria

Pitkään FPÖ keikkui mielipidetiedusteluiden kärjessä. Nyt se jäi sosialidemokraattisen SPÖ:n kanssa likimain samalla kannatustasolle ÖVP:n takana.

Itävallan vaalitulos tarkoittaa sitä, että todennäköisin tuleva hallituskoalitio on Kurzin ÖVP:n ja oikeistopopulistisen FPÖ:n muodostama oikeistohallitus. Vaalituloksen perusteella tosin myös ÖVP:n ja sosialidemomkraattisen SPÖ:n suuri koalitio kuin myös SPÖ:n ja FPÖ:n koalitio ovat mahdollisia. Ne eivät kuitenkaan ole puolueiden eivätkä äänestäjien keskuudessa kovin suosittuja vaihtoehtoja. Itävalta halusi suunnanmuutoksen oikealle.

Läntisessä Euroopassa oikeistopopulistien pääsyä hallitukseen on kauhisteltu. Itävallassa asia ei herätä niin paljon tunteita, vaikka FPÖ:hön suhtaudutaankin muiden puoueiden äänestäjien keskuudessa varauksella. FPÖ:stä on jo kauan aikaa sitten tullut salonkikelpoinen populistipuolue Itävallassa huolimatta sen historiallisista kytköksistä kansallissosialismiin. Se on vakiinnuttanut asemansa Itävallassa kolmantena puolueena hallitsevien ÖVP:n ja SPÖ:n rinnalla. FPÖ:n ottaminen mukaan hallitukseen ei ole Itävallassa uusi, eikä mahdoton asia. Sosialidemokraattinen SPÖ:kään ei ole sulkenut pois yhteistyötä oikeistopopulistien kanssa. FPÖ:n ei haluta antaa kasvaa oppositiossa suurimmaksi puolueeksi. Kannusteet ottaa puolue hallitukseen ovat suuret.

Ensi kertaa FPÖ oli hallituspuolueena yhdessä sosialidemokraattien kanssa vuodesta 1983 vuoteen 1986. Puolueen perustajat olivat entisiä natsi-Saksan aikaisia SS-upseereita. Alusta saakka FPÖ sulki sisäänsä myös vapaamieliset liberaalit. 80-luvulla liberaali virtaus puolueessa vahvistui, mutta puolueen saksalaisnationalistiset juuret olivat edelleen vahvasti läsnä, vaikka sosiaalidemokraatit kelpuuttivat puolueen hallitukseen. Vuodesta 1986 lähtien Jörg Haiderin myötä puolueessa vahvistui kansalliskonservatiivinen linja, mutta puolue kelpuutettiin silti kahteen ÖVP-johtoiseen hallitukseen 2000-luvulla muiden EU-maiden protestoinnista huolimatta. Sen jälkeen FPÖ sortui skandaaleihin ja hajaannukseen.

Viime vuosina FPÖ on jälleen pyrkinyt pehmentämään imagoaan maltillisemmaksi kansalliskonservatiiviseksi liikkeeksi. Se ei lähtenyt vaaleissa nokittelemaan ÖVP:n kanssa maahanmuuttolinjan kovuudessa, vaan tyytyi yleisluontoiseen kampanjointiin. Sen tavoitteena oli päästä suurimmaksi puolueeksi ja siksi puolue varoi ajamasta itseään liiaksi äärilaitaan.

FPÖ tekee Euroopassa yhteistyötä muun muassa Ranskan Kansallisen rintaman (Front National) kanssa. FPÖ:n rasitteena pysyvät joidenkin sen edustajien läheiset yhteydet pangermanistisiin ja äärioikeistolaisiksi luokiteltuihin osakuntiin. Suuremmaksi ongelmaksi hallitusneuvotteluissa saattaa muodostua se, että FPÖ on hyvin Venäjä-mielinen ja tukenut Venäjän positioita Krimin valloitukseen liittyen. Itävallalla on kuitenkin historiallisesti ymmärtäväinen suhtautuminen Venäjään. Myös Kurz on kannattanut Venäjän vastaisten pakotteiden nopeampaa poistamista.

Eurooppa-politiikassaan FPÖ on Euroopan kansallismielisiin puolueisiin nähden hyvin EU-myönteinen. Se ei aja eroa EU:sta, vaan ainoastaan enemmän kansallista päätäntävaltaa. Puolue kannattaa yhteistä eurooppalaista ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Eurooppa-politiikasta saattaa yllättäen löytyä tekijä, joka pikemmin yhdistää kuin erottaa oikeistopopulistista FPÖ:tä ja maltillisen oikeistolaista ÖVP:ta.

Yhteinen linja Macronin kanssa

Sebastian Kurz näkee Euroopan unionin enemmän ratkaisuna kuin ongelmana.

EU:n integraation vastustamisen sijaan Kurz haluaa, että EU keskittyy enemmän isoihin asioihin ja vähemmän pieniin. Isot asiat ovat ulkopolitiikkaa ja turvallisuutta. Eurooppalainen ratkaisu on myös Kurzin ÖVP:n maahanmuuttopolitiikan linjan ytimessä.

Enimmäkseen ÖVP:n maahanmuuttopolitiikan linja vastaa sitä, mitä Itävallan edellinen demareiden johtama hallitus on jo tehnyt: vähennetään sosiaaliturvaan liittyviä vetovoimatekijöitä ja vahvistetaan turvallisuusviranomaisten resursseja.

Tulevien siirtolaiskriisien hallitsemiseksi Kurzin linja on sama kuin Emmanuel Macronin.

Kun Ranskan presidentti piti syyskuun lopussa Eurooppa-poliittisen puheensa Sorbonnen yliopistossa, monien huomio kiinnittyi lähinnä hänen euroaluetta koskeviin visioihinsa. Iso osa Macronin puheesta käsitteli kuitenkin EU:n yhteistä turvallisuus- ja maahanmuuttopolitiikkaa. Sen ytimessä oli Välimeren siirtolaisreitin sulkeminen perustamalla pakolaiskeskuksia Välimeren toiselle puolelle Afrikkaan, rakentamalla eurooppalainen rajapoliisi ja eurooppalainen turvapaikkajärjestelmä.

Samat visiot ovat näkyvillä myös Kurzin ÖVP:n vaaliohjelmassa. Aivan kuin Macronkin, Kurz haluaa Euroopan unionille iskujoukot (interventiojoukot), joita voidaan tarvittaessa käyttää EU:n ulkopuolellakin kriisien vakauttamiseksi – ja rajojen turvaamiseksi. Kurz kannattaa eurooppalaista taakanjakoa sitten, kun turvapaikkapolitiikka on saatu hallintaan ja laiton maahanmuutto lopetettua.

Esitetyt maahanmuuttopolitiikan uudistukset kuulostavat kovin erilaisilta riippuen siitä, kuka ne esittää. ÖVP on varonut käyttämästä maahanmuuttopolitiikan yhteydessä kansanryhmiä leimaavaa kieltä. Sillä, kuka toimenpiteitä esittää eurooppalaisella tasolla on suuri merkitys sen suhteen, miten ajatukset otetaan vastaan Euroopan eri kolkissa.

Subsidiariteettisopimus EU-pöydälle

Itä-Euroopan maissa on kasvanut epäluulo Brysselistä käsin johdettua maahnmuuttopolitiikkaa kohtaan. Macronin esittäminä uudistukset eivät välttämättä saa aikaiseksi kovin suurta vastakaikua. Kun ”Balkanin reitin sulkijana” itseään mainostava Kurz puhuu liittokanslerina tulevien itäeurooppalaisten kollegojensa kanssa Välimeren reitin sulkemisesta, vastaanotto voi olla suopeampi.

Itävalta tekee jo nyt paljon yhteistyötä Itä-Euroopan maiden kanssa. Niin sanottuun kolmen meren aloitteeseen kuuluu 12 Keski- ja Itä-Euroopan maata mukaan lukien Itävalta. Maat ovat viritelleet yhteistyötä muodostaakseen vahvalle Saksa-Ranska-akselille EU:ssa riittävän voimakkaan valtablokin ajaakseen omia intressejään ennen kaikkea energiakysymyksissä.

Itävallasta tulee EU:n puheenjohtajamaa heinäkuussa 2018. Kurzin on tarkoitus jättää oma jälkensä EU:n tulevaisuuteen puheenjohtajakaudella. Hän on luvannut tuoda loppuvuodesta 2018 EU-jäsenmaiden allekirjoitettavaksi niin sanotun subsidiariteettisopimuksen. ”Subsidiariteettiperiaate” on yksi EU:n keskeisistä periaatteista, joista EU:ssa paljon puhutaan, mutta toimet sen edistämiseksi ovat yleensä jääneet heikoiksi.

Subsidiariteetti tarkoittaa sitä, että päätökset asioista tehdään mahdollisimman lähellä niitä ihmisiä, missä päätökset vaikuttavat. Kurzin visiossa subsidiariteetti tarkoittaisi, että sosiaali-, terveys-, yhdyskunta- ja perhepolitiikasta päätettäisiin selvemmin kansallisella tasolla. Myös FPÖ:n Eurooppa-poliittisessa linjassa korostuu subsidiariteetin vaatimus.

Subsidiariteetti on vaatimus, johon Itä-Euroopan maat mielellään yhtyvät. Itä-Euroopan maissa ei haluta, että EU sanelee, miten maassa pitää elää. Kurzin mahdollisuus nousta merkittävien eurooppalaisten johtajien joukkoon ei kuitenkaan rajoitu pelkästään subsidiariteettisopimukseen. Kurz on henkilö, jolla on avaimet käsissään neuvotella yhteisymmärrys Saksan ja Ranskan muodostaman akselin ja itäisen Euroopan välille myös yhteisissä ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä.

Yhteinen eurooppalainen turvapaikkajärjestelmä edellyttäisi, että Itä-Euroopan maiden olisi taivuttava jonkinlaiseen taakanjakoon tai ainakin kustannusten kantamiseen, jos Välimeren reitti saadaan yhteisillä ponnistuksilla tukittua. Subsidiariteettisopimus on taas se hinta, jossa muun Euroopan voi olla pakko tulla vastaan saadakseen Itä-Euroopan mukaan Euroopan unionin syvempään yhdentymiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikka edellä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)