Maalis-kesäkuun aikana 79 kansanedustajaa ei käyttänyt lainkaan taksia. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

IS: Kansanedustajan taksimatka maksoi 520,80 euroa

Eniten taksimatkoihin käyttäneen kansanedustajan kulut neljältä kuukaudelta olivat lähes 3000 euroa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustajat käyttivät taksikorttejaan 2 379 matkaan yhteensä 67 965,20 euron edestä maalis-kesäkuun aikana, kertoo Ilta-Sanomat. Asia käy ilmi eduskunnan matkahallinnon toimittamista taksiraporteista.

Kyseisenä ajanjaksona 79 kansanedustajaa ei käyttänyt lainkaan taksietuaan.

Eniten yksittäisiä matkoja kertyi kansanedustaja Sari Sarkomaalle (kok.). Sarkomaa käytti neljän kuukauden aikana taksia 88 kertaa. Sarkomaan taksimatkat olivat tavallisesti noin viiden kilometrin mittaisia, ja ne maksoivat yhteensä 1 938,40 euroa.

Sarkomaan jälkeen eniten yksittäisiä matkoja tekivät kansanedustajat Markus Mustajärvi (vas.) 79, Kai Mykkänen (kok.) 78, Markus Lohi (kesk.) 72, ja Petteri Orpo (kok.) 71.

Eniten taksimatkoihin kulutti kansanedustaja Mari-Leena Talvitie (kok.). Talvitien taksimatkojen hintalapuksi tuli neljän kuukauden ajalta yhteensä 2[nbsp]839,40 euroa. Hän teki yhteensä 60 matkaa. Seuraavaksi eniten taksimatkoihin käyttivät Markus Mustajärvi 2[nbsp]777,00 euroa ja Kai Mykkänen 2[nbsp]625,30 euroa.

Pisimmän matkan teki kansanedustaja Janne Sankelo (kok.). Kauhavalainen Sankelo ajeli perjantaina 21. toukokuuta 320,4 kilometrin matkan taksilla. Sankelon matka kulki kello 12.03–15.40 Helsingistä Pohjanmaalle työn merkeissä. Hintaa matkalle kertyi 520,80 euroa.

Sankelo kertoi IS:lle, että matka oli alun perin tarkoitus taittaa junalla, mutta veturinkuljettajien lakko pisti suunnitelmat uusiksi. Lakko pysäytti lähi- ja kaukoliikenteen perjantain ajaksi.

Korona-aikana kansanedustajia on ohjeistettu välttämään julkista liikennettä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)