Moderniin kielenkäyttöön on vakiintunut termi viheliäiset tai ilkeät ongelmat (engl. wicked problems). Niillä tarkoitetaan sellaisia hyvin monimutkaisia ongelmia, joihin ei ole olemassa hyviä ratkaisuja, vaan ratkaisut ovat lähinnä enemmän tai vähemmän huonoja. Hyvää tarkoittavat yritykset ratkaista tällaisia ongelmia keskittymällä johonkin yksittäiseen osa-alueeseen voivat jopa pahentaa tilannetta, sillä kukaan ei tunnu ymmärtävän sitä, miten asiat kytkeytyvät toisiinsa. Ilmastonmuutos on tällainen viheliäinen ongelma.
Maapallon ilmasto on muuttunut aina, tätä tuskin kukaan kiistää. Ongelma aiheutuu siitä, että ihmisen toiminta kiihdyttää muutosta huonoon suuntaan. 1970-luvun lopulle asti tutkijat varoittelivat maapallon ilmaston jäähtymisestä ja pelättiin globaalia jääkautta. Huomattiin kuitenkin, että maapallo ei viilennytkään, päinvastoin. Alettiin puhua kasvihuoneilmiöstä ja globaalista lämpenemisestä.
Kansainvälinen ympäristöliike otti uuden uhkan voimakkaasti agendalleen ja ryhtyi varoittamaan aivan kohta uhkaavista luonnonkatastrofeista. Vaadittiin ankaria toimia, joiden toteutettamiselle annettiin aikaa milloin kymmenen, milloin 15 vuotta, muuten muutoksen uhattiin muuttuvan hallitsemattomaksi. Nämä aikarajat tulivat ja menivät, mutta aina tuli uusia ennustuksia. Ilmastopuhe muuttui kovemmaksi.
Ilmastoaktivistit kokivat jo tuolloin olevansa tiedostava etujoukko, jonka tehtävänä oli dramaattisia kielikuvia käyttäen herättää suuri yleisö huomaamaan kulutukseen perustuvan elämäntavan haitallisuus. Muodostui vakiintunut puhetapa, josta ei poikettu. Ne, jotka eivät suhtautuneet ilmaston muuttumiseen riittävän suurella huolella leimattiin nopeasti denialisteiksi, ilmastonmuutoksen kieltäjiksi.
Puhdasoppisuuden vaatimus ulotettiin myös niihin, jotka kyllä kantoivat huolta maapallon tilasta, mutta näkivät ympäristöliikkeen ainoana vaihtoehtona tarjoaman luopumisen fossiilisista polttoaineista epärealistisena ja jopa epäinhimillisenä. Olihan juuri fossiilisten polttoaineiden tuoma energian saatavuus nostanut miljardeja ihmisiä äärimmäisestä köyhyydestä ja vähentänyt inhimillistä kärsimystä, muun muassa lapsikuolleisuutta. Realisteja syytettiin ongelman vähättelystä. (”Mitä väliä sillä on, jos ilmastonmuutoksen takia kuolemme kaikki?!”)
Ikävintä on, että dogmaattista ilmastopuritanismia vaatiessaan ympäristöliike on kääntänyt selkänsä monille päästöjä hyvin tehokkaasti pienentäville teknologioille. Euroopan epäilemättä ilmastovihamielisimmästä yksittäisestä teosta ovat vastuussa Saksan vihreät, jotka ympäristöliikkeen voimakkaan lobbauksen avulla pakottivat maansa luopumaan hyvin vähäpäästöisestä ydinvoimasta. Kävi kuitenkin niin, että saksalaiset eivät halunneetkaan luopua elintasostaan. Nyt ydinvoiman tilalla poltetaan saastuttavaa hiiltä.
Euroopan energiaintensiivinen teollisuus, esimerkiksi sellun ja teräksen tuotanto, on maailman puhtainta, mutta siitä huolimatta EU:lta vaaditaan yhä tiukempia, yksipuoleisia päästörajoituksia. Tämä on sekä talouden että ilmaston kannalta vastuutonta, sillä se lähinnä siirtää tuotantoa puhtaasta Euroopasta huomattavasti likaisemman teknologian maihin, joissa ei ilmasto- tai muistakaan päästöistä välitetä. Vastuutonta on myös keskittyä viheliäisen ongelman ratkaisussa vain yhteen kaasuun, hiilidioksidiin, sillä sen päästöjen merkittävä vähentäminen ilman ydinvoiman lisärakentamista on hyvin vaikeaa. Samalla kaikki muu ympäristönsuojelu ja ilmastotyö jää väistämättä vähemmälle huomiolle.
Epätäydellisessä palamisessa syntyvä niin sanottu musta hiili lämmittää ilmastoa paljon hiilidioksidia voimakkaammin, mutta jostain syystä ilmastoliike ei ole ottanut sitä silmätikukseen hiilidioksidin tavoin. Tämä on erikoista, sillä mustan hiilen päästöjen vähentäminen ei ole vaikeaa: palamisprosessia voi tehostaa ja savukaasuja suodattaa. Onko päässyt käymään niin, että paniikin lietsomiseen keskittynyt ilmastopuhe ei siedä poikkeamia kanonisoidusta dogmista, jossa suurimmat roistot ovat hiilidioksidi ja ydinvoima?
Ympäristöliikkeen vallannut ilmastopuhe onkin saanut uskonnollisen paatoksen sävyjä. Mediassa esiintyy jatkuvasti kertomuksia, joissa puhdasoppisuuden vaatimukset sisäistänyt ilmastokilvoittelija listaa asioita, joista on ilmaston hyväksi luopunut, mutta samalla kirkkain silmin korostaa, ettei kieltäymys suinkaan tarkoita kärsimystä. Pelastuksen vuoksi uhraudutaan ilolla, ilman autoa on elämä jopa parempaa! Väistämättä herää mielleyhtymä: kovin samaan tyyliin puhuvat uskonnollisten herätysliikkeiden fanaattiset jäsenet.
Ratkaisut eivät löydy uskonnollisuutta lähentelevästä paatoksesta. Ilmastopaniikille ja maailmanlopun ennustuksille ei pidä antaa valtaa, sillä ne keskittyvät lähinnä ahdistuksen lietsomiseen, pelkistävät monimutkaisen viheliäisen ongelman kysymykseksi yksittäisestä kaasusta, hiilidioksidista, ja estävät ratkaisuhakuisen moniäänisen keskustelun.
Ihmiskunta kyllä keksii keinot, kuten on aina keksinyt. Tulevaisuuden teknologiat ovat suurelta osin jo nyt olemassa ja kaupalliset sovellukset seuraavat perässä. Suomi on edelläkävijä mm. kvanttiteknologian alalla ja uusiutuvissa liikennepolttoaineissa. Modulaariset miniydinreaktorit mahdollistavat siirtymisen pois fossiilisista polttoaineista paikallisessa energiantuotannossa, lähiruokaa tuotetaan bioteknisesti ympäristöystävällisellä tavalla ja sähkölentokoneet lentävät jo nyt.
Kaikkein tärkein ja kiireellisin ilmastotoimi on kuitenkin Afrikan ja Aasian hallitsemattoman väestönkasvun rajoittaminen, vaikka tästäkään ilmastoliike ei puhu. Tai jos ollaan tarkkoja, ympäristöliike puhui kyllä, edesmenneen Pentti Linkolan suulla, ihmismäärän vähentämisen puolesta. Tosin Linkolan ihannoimat keinot, mm. terrorismi, joukkotuhonta ja sota, olivat väkivaltaisuudessaan niin radikaaleja, että niitä kannattavat lähinnä ääri-islamistiset jihadistit. Inhimillisiäkin keinoja syntyvyyden alentamiseksi on, Suomi on pitkään priorisoinut kehitysyhteistyössään tyttöjen ja naisten koulutusta.
Ilmastonmuutoksen vaikutusten kieltäminen on vastuutonta, mutta vastuutonta on myös pyrkiä torjumaan niitä kurjistamalla turhaan omaa elintasoamme. Maapallon ilmastoa ei pelasta se, että uhraamme taloudellisen kilpailukykymme kuristamalla oman puhtaan teollisuutemme edellytyksiä, jolloin tuotanto siirtyy likaisiin maihin. Suomi voi olla ilmastoedelläkävijä ja oikeasti vaikuttaa kokoaan suurempana ilmastotoimijana kehittämällä uutta teknologiaa ja keskittämällä kehitysapu entistä tarkemmin väestöräjähdystä hillitseviin kohteisiin. Paniikkia ja ahdistusta lietsomalla ei ilmastonmuutosta torjuta.
