Suomen rajoja ei edelleenkään tunnuta saadun terveysturvallisiksi. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Huippututkija ihmettelee rajojen pettäneen koronassa neljännen kerran

Tuuli Lappalaisen mielestä kolmesta kerrasta olisi voinut oppia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Genomiikan professori Tuuli Lappalainen on jakanut twitterissä HUS:n diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtosen antamia tietoja. Niiden mukaan matkailijoiden positiiviset koronatulokset HUS-alueella ovat viikossa kaksinkertaistuneet.

– Ilmeisenä vaarana on deltavariantin aiheuttama epidemian uusi aalto, Lasse Lehtonen toteaa.

– Helsingin tartuntatautiviranomaisilla on tiedossa tapauksia, joissa jalkapallomatkailijat eivät ole noudattaneet karanteeniohjeita taikka joissa jopa positiivisesta testituloksesta huolimatta on liikuttu liikenteessä tai ravintoloissa altistaen väestöä, hän jatkaa.

Tuuli Lappalaisen mukaan tämä ei olisi Suomelle ensimmäinen kerta.

– Jos näin käy, niin se olisi sitten neljäs kerta kun rajojen terveysturvallisuuden pettäminen tärvää suomalaisten kovan työn epidemian torjunnassa. Kolmesta kerrasta olisi voinut oppia, Lappalainen twiittaa.

Hänen mukaansa aiemmat koronan tulot rajoituksista huolimatta rajojen yli olivat maaliskuussa 2020, alkusyksyllä 2020 ja viime talvena brittivariantin tullessa. Tuolloin todettiin hänen mukaansa, että ”ei se nyt heti lähde leviämään”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)