HSY varoittaa pääkaupunkiseudun päästöistä

Pääkaupunkiseudun ilmastopäästöt kasvoivat viime vuonna, vaikka niiden olisi pitänyt vähentyä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pääkaupunkiseudun ilmastopäästöt kasvoivat Helsingin seudun ympäristöpalveluiden tarkistettujen laskelmien mukaan viime vuonna runsaan prosentin, kun ne vähenivät kolmena edellisenä vuonna.

HSY:n mukaan suotuisa kehitys pysähtyi, kun biopolttoaineiden osuus liikenteessä väheni ja kivihiilen kulutus kasvoi Helsingin kaukolämmön tuotannossa.

Pääkaupunkiseudun kaupunkien yhteenlasketut ilmastopäästöt olivat viime vuonna hiilidioksidiksi laskettuna 5 miljoonaa tonnia. Tämä on 4,4 tonnia jokaista pääkaupunkiseudun asukasta kohden. Päästöt kasvoivat Helsingissä viisi prosenttia, mutta vähenivät Espoossa ja Kauniaisissa kolme prosenttia ja Vantaalla yhden prosentin.

Pitkään laskussa olleet pääkaupunkiseudun tieliikenteen kasvihuonekaasupäästöt kääntyivät viime vuonna yli 10 prosentin kasvuun. Syynä tähän oli HSY:n mukaan liikennepolttoaineiden pienentynyt bio-osuus. Liikennemäärissä ei tapahtunut merkittäviä muutoksia.

Biopolttoaineiden osuus liikenteessä näkyy HSY:n toimitusjohtaja Raimo Inkisen mukaan suoraan pääkaupunkiseudun ilmastopäästöissä.

– Jätepohjaiset biopolttoaineet ovat kestävä vaihtoehto, mutta jatkossa tarvitaan useiden keinojen valikoima, kun liikenteen kasvihuonekaasupäästöt pitäisi vuoteen 2030 mennessä puolittaa. Myös työkoneet ja logistiikka pitää ottaa huomioon, hän huomauttaa.

Inkinen arvioi, että liikenteen sähköistäminen, kestävien kulkumuotojen edistäminen ja koko liikennejärjestelmän energiatehokkuuden parantaminen ottavat yhä isomman roolin päästöjen vähentämisessä.

Pääkaupunkiseudun suorista kasvihuonekaasupäästöistä yli puolet aiheutuu suoraan asumisesta. Suurin tekijä päästöissä on HSY:n mukaan kaukolämmön tuotantotapa, mutta nopeat päästövähennykset edellyttävät myös rakennusten energiatehokkuuden parantamista.

Kaukolämpö aiheuttaa noin 44 prosenttia pääkaupunkiseudun ilmastopäästöistä. Kaukolämmön pääpolttoaine on edelleen kivihiili. Viime vuonna sen käyttö kasvoi Helsingissä huomattavasti. Samaan aikaan kuitenkin Espoossa ja Vantaalla maakaasun käyttöä lisättiin, ja kivihiiltä kului edellisvuotta vähemmän.

Inkinen muistuttaa, että kaupunkien uudet strategiat viitoittavat tietä kohti hiilivapaata pääkaupunkiseutua. Vähintään 80 prosentin päästövähennykset vuoteen 2030 tai 2035 mennessä edellyttävät hänen mukaansa käytännössä kivihiilestä luopumista.

– Ratkaisuja olisi tehtävä pian, sillä ilmaston kannalta jokainen ylimääräinen tonni hiilidioksidia ilmakehässä on liikaa. Päästöt kumuloituvat, emmekä voi pitää välivuosia päästövähennyksissä, hän varoittaa.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)