Historiayrittäjä Teemu Keskisarja kolumnoi Ilta-Sanomissa rokotevastaisuudesta. Hän kysyy, montako miljardia mitäänsanomatonta sanaa koronan torjunnan perussäännöistä on tiedoteltu puolessatoista vuodessa ja millä tuloksella.
– Rokotevastaiset saattavat olla höpsöjä, mutta myös meillä normi-ihmisillä alkaa järjen valo himmetä. Vähemmästäkin. Korona on kirjaimellisesti maailman kyllästyttävin aihe. En jaksa kirjoittaa siitä 3000 merkin pakinaa, Teemu Keskisarja valittelee.
Niinpä hän toteaa vetäytyvänsä menneisyyteen: pahempaan kriisiin ja parempaan kriisitiedotukseen.
– ”Hengen aseiden” käyttelyä sota-aikana ja jälleenrakennuskauden elämäntaisteluissa kannattaa ihailla Lasse Lehtisen kirjasta sekä Lehtisen ja Seppo Hovin myöskin mainioista tv- ja radio-ohjelmista, hän suosittelee.
– Suomalaisiin ei toiminut natsi- ja neuvostotyylinen yksioikoinen propaganda. Suomessa kyse oli enemmän tiedotuksesta ja oikean tiedon välityksestä. Yksi radiopersoona Jahvetti vastasi valeuutisten torjunnassa tuhatta somepersoonaa. Elämän ja kuoleman kysymykset, joihin jatkosodan kotirintama vaati vastausta, olivat vaikeampia kuin jokailtaisessa A-studiossa.
Kirjailijat olivat hänen mukaansa maanpuolustustehtävissä oma runsas ja tasokas lukunsa.
– Sotaakäyvä maa ei voinut vetää viihteen ja korkeakulttuurin väliin piikkilanka-aitaa. Tanssi kiellettiin, mutta hanuriveikot ja ilvehtijät tekivät itsensä tykö sivistyneellekin yleisölle. Kun sinfoniat eivät luonnistuneet, asemiesilloissa musisoivat sellaiset kokoonpanot, jotka paikalle saatiin, Keskisarja kirjoittaa.
Historiankirjoittajan mukaan teatteri jalkautui melkein juoksuhautoihin eikä urheilu pitänyt turvaväliä viholliseen.
– Sopeutuminen poikkeusoloihin oli sekä improvisoitua että viimeisen päälle organisoitua. Eikös juuri tämmöistä uupunut meidän päiviemme tapahtuma-alasta? Jolla on aivan ylivoimaiset pelit ja vehkeet 1940-lukuun nähden.
– Muutama kenraali kiukutteli muistelmissaan, että asemasodan viihdytystouhu syövytti moraalia. Väärin! Kuten Lehtinen ja Hovi todistavat, kulttuuri nimenomaan pelasti henkiseltä lyyhistymiseltä. On mahdotonta kuvitella perheellisiä koti-ikäväisiä miehiä ja vitaaleja kuolonkauhuisia nuorukaisia vuodesta toiseen vain puhdetöissä, kaivamassa poteroita, harjoittelemassa kivääriotteita ja kuuntelemassa patrioottien puheita.
Hän jossittelee, että ”jos hengen aseet olisivat olleet Suomessa 1939–1945 yhtä tylsiä kuin nyt, kansalaiset olisivat puutuneet pommisuojavastaisiksi ja miinanraivausvastaisiksi”.
